☰
↥ Mark. 8UT alaviittein 1. Siihen aikaan oli taas kerran koolla paljon ihmisiä. Kun heillä ei ollut syötävää, Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi: - Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: "Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Mark. 10:42 - mutta Jeesus kutsui lapset luokseen ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Luuk. 18:16 - Jeesus huusi heille: "Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?" "Ei ole", he vastasivat. Joh. 21:5 2. "Minun käy sääliksi näitä ihmisiä. He ovat olleet luonani jo kolme päivää, eikä heillä ole mitään syötävää. - Kaikki katsovat odottaen sinuun, ja sinä annat heille ruoan ajallaan. Ps. 145:15 - Kun hän näki väkijoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla. Matt. 9:36 - Kun Jeesus veneestä noustessaan näki kaikki nämä ihmiset, hänen tuli heitä sääli, sillä he olivat kuin lammaslauma paimenta vailla. Hän alkoi opettaa ja puhui heille pitkään. Mark. 6:34 3. Jos lähetän heidät kotiin nälkäisinä, he uupuvat matkalla. Monet heistä ovat tulleet kaukaakin." - Gideon saapui Jordanille ja meni kolmensadan miehensä kanssa joen yli. He olivat takaa-ajon uuvuttamia, Tuom. 8:4 - Silloin yksi miehistä sanoi hänelle: "Sinun isäsi vannotti meitä kovasti ja sanoi: 'Kirottu se mies, joka syö tänään jotakin!' Sen takia kaikki ovat väsyksissä." 1. Sam. 14:28 - Sinne pysähtyi kaksisataa miestä, jotka olivat niin uuvuksissa, etteivät jaksaneet kulkea Besorin poikki. Mutta Daavid jatkoi neljänsadan miehen kanssa takaa-ajoa. 1. Sam. 30:10 4. Opetuslapset sanoivat hänelle: "Mistä kukaan täällä asumattomalla seudulla voi hankkia leipää näiden kaikkien ruokkimiseksi?" - Mooses sanoi: "Tätä kansaa, jonka parissa asun, on kuusisataatuhatta marssikelpoista miestä, ja kuitenkin sinä sanot antavasi heille lihaa niin paljon, että he saavat syödä sitä kuukauden ajan. 4. Moos. 11:21 - Vaunusoturi, joka seurasi kuningasta, sanoi Jumalan miehelle: "Niinkö käy? Herra kai avaa kaikki taivaan luukut!" Elisa vastasi: "Sinä saat nähdä sen omin silmin, mutta syömään sinusta ei enää ole." 2. Kun. 7:2 - He puhuivat Jumalaa vastaan ja sanoivat: "Hänkö voisi kattaa pöydän autiomaahan? Ps. 78:19 5. "Paljonko teillä on leipiä?" Jeesus kysyi. He vastasivat: "Seitsemän." - Baal-Salisasta tuli mies, joka toi uutisleipää Jumalan miehelle. Hän toi kaksikymmentä ohraleipää, ja pussissa hänellä oli uutta viljaa. Elisa sanoi palvelijalleen: "Anna nämä väelle ateriaksi." 2. Kun. 4:42 - "Montako leipää teillä on?" Jeesus kysyi. "Seitsemän", he vastasivat, "ja jokunen pieni kala." Matt. 15:34 - Jeesus kysyi: "Montako leipää teillä on? Käykää katsomassa." He tekivät niin ja ilmoittivat: "Viisi, ja kaksi kalaa." Mark. 6:38 6. Jeesus käski väen asettua istumaan. Sitten hän otti ne seitsemän leipää, lausui kiitoksen ja mursi leivät ja antoi palat opetuslapsille. Opetuslapset jakoivat ne sitten kansalle. - Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: "Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini." Matt. 26:26 - Sitten hän otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja lausui kiitoksen. Hän mursi leivät ja antoi palat opetuslapsilleen, ja nämä jakoivat ne kansalle. Samoin hän jakoi kaikkien kesken ne kaksi kalaa. Mark. 6:41 - Kun hän sitten aterioi heidän kanssaan, hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille. Luuk. 24:30 7. Heillä oli myös muutama pieni kala. Jeesus siunasi kalat ja käski tarjota nekin. - Hän käski väkijoukon asettua nurmelle. Sitten hän otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja lausui kiitoksen. Hän mursi leivät ja antoi palat opetuslapsille, ja opetuslapset jakoivat ne väelle. Matt. 14:19 - He antoivat hänelle palan paistettua kalaa Luuk. 24:42 - Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiilloksella paistumassa kalaa sekä leipää. Joh. 21:9 8. Ihmiset söivät kyllikseen, ja tähteeksi jääneitä paloja kerättiin seitsemän korillista. - Palvelija jakoi väelle ruoan, ja he söivät, ja siitä jäi ylikin, niin kuin Herra oli sanonut. 2. Kun. 4:44 - Leiväntähteitä kerättiin kaksitoista täyttä korillista, ja kalaakin jäi. Mark. 6:43 - mutta eräänä yönä opetuslapset auttoivat hänet pakoon laskemalla hänet korissa muurilta alas. Ap. t. 9:25 9. Väkeä oli noin neljätuhatta. Kun Jeesus oli lähettänyt heidät pois, - Israelilaiset lähtivät liikkeelle Ramseksesta kohti Sukkotia. Heitä oli noin kuusisataatuhatta marssikelpoista miestä sekä lisäksi naiset ja lapset. 2. Moos. 12:37 - Syömässä oli neljätuhatta miestä ja lisäksi naisia ja lapsia. Matt. 15:38 - Aterioimassa oli ollut viisituhatta miestä. Mark. 6:44 10. hän kohta nousi opetuslasten kanssa veneeseen ja meni Dalmanutan seudulle. - Sitten Jeesus lähetti väkijoukon pois, astui veneeseen ja tuli Magadanin seudulle. Matt. 15:39 - Jeesus käski opetuslastensa pitää venettä varalla, jottei hän jäisi väkijoukon jalkoihin. Mark. 3:9 - Opetuslapset lähettivät väen pois ja nousivat veneeseen, jossa Jeesus jo istui. Muitakin veneitä lähti hänen mukaansa. Mark. 4:36 11. Fariseuksia tuli väittelemään Jeesuksen kanssa. He vaativat häneltä merkkiä taivaasta pannen näin hänet koetukselle. - Silloin muutamat lainopettajat ja fariseukset sanoivat Jeesukselle: "Opettaja, anna tässä meidän nähtemme merkki!" Matt. 12:38 - Toiset taas halusivat panna hänet koetukselle ja vaativat häneltä merkkiä taivaasta. Luuk. 11:16 - He sanoivat Jeesukselle: "Minkä tunnusteon teet, että me sen nähtyämme uskomme sinuun? Mitä sinä teet? Joh. 6:30 12. Jeesus huokasi syvään ja sanoi: "Miksi tämä sukupolvi vaatii merkkiä? Totisesti: tälle sukupolvelle ei merkkiä anneta." - Mutta Jeesus vastasi heille: "Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki. Matt. 12:39 - Silloin Jeesus sanoi heille: "Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä? Tuokaa poika minun luokseni." Mark. 9:19 - Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'" Luuk. 16:31 13. Ja hän jätti heidät, astui taas veneeseen ja lähti vastarannalle. - (81:13) Siksi minä hylkäsin sen, jätin sen paatuneen sydämensä valtaan, kulkemaan oman ymmärryksensä varassa. Ps. 81:12 - "Kun tämä kansa, papit tai profeetat kysyvät sinulta: 'Minkä sanan Herra on nyt pannut taakaksemme?', niin vastaa heille: 'Te itse olette tulleet minulle taakaksi, ja minä heitän teidät pois, sanoo Herra.' Jer. 23:33 - Efraimilaiset pitävät kiinni epäjumalistaan – tehkööt niin kuin tahtovat! Hoos. 4:17 14. Opetuslapset olivat unohtaneet varata leipää mukaansa. Heillä oli veneessä yksi ainoa leipä. - Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Ps. 103:2 - – Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda. Jes. 49:15 - He saapuivat vastarannalle, mutta opetuslapset olivat unohtaneet varata leipää mukaansa. Matt. 16:5 15. Jeesus puhui heille vakavasti: "Olkaa varuillanne. Varokaa fariseusten ja Herodeksen hapatetta." - Sitten he lähettivät muutamia fariseuksia ja Herodeksen kannattajia Jeesuksen luo saadakseen hänet puheistaan kiinni. Mark. 12:13 - Väkeä oli tällä välin kokoontunut tuhatmäärin, niin että ihmiset jo tallasivat toisiaan. Jeesus rupesi ensin puhumaan opetuslapsilleen: "Varokaa fariseusten hapatetta, tekopyhyyttä. Luuk. 12:1 - Meidän on siis aika viettää juhlaa, ei vanhan pahuuden ja kelvottomuuden hapattamina, vaan happamattomina, vilpittömyydessä ja totuudessa. 1. Kor. 5:8 16. Mutta he vain puhelivat keskenään siitä, ettei heillä ollut leipää. - ja alkoi puhua Jumalaa ja Moosesta vastaan: "Miksi te toitte meidät pois Egyptistä tänne autiomaahan kuolemaan? Täällä ei ole leipää eikä vettä. Aina vain tätä samaa kurjaa ruokaa!" 4. Moos. 21:5 - He pitivät Jeesuksen sanat mielessään ja pohtivat keskenään, mitä kuolleista nouseminen saattoi merkitä. Mark. 9:10 - Opetuslasten kesken syntyi kiistaa siitä, kuka heistä oli suurin. Luuk. 9:46 17. Jeesus huomasi sen ja sanoi: "Miksi te puhutte siitä, ettei teillä ole leipää? Ettekö vieläkään ymmärrä, ettekö käsitä? Onko teidän sydämenne paatunut? - Miksi päästät meidät eksymään teiltäsi, miksi annat sydämemme paatua niin ettei se kavahda sinun voimaasi? Palaa takaisin, palvelijoittesi tähden, palaa kansasi heimojen tähden! Jes. 63:17 - Sekään, mitä leiville tapahtui, ei ollut avannut heidän silmiään. Niin paatuneet heidän sydämensä olivat. Mark. 6:52 - Meillä olisi tästä paljonkin sanottavaa, mutta ei ole helppo selittää näitä asioita teille, koska olette tulleet niin haluttomiksi kuulemaan. Hepr. 5:11 18. Onhan teillä silmät, ettekö te näe? Onhan teillä korvat, ettekö kuule? Ja ettekö muista: - Hän sanoi: – Mene ja sano tälle kansalle: Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö. Katsomalla katsokaa älkääkä ymmärtäkö. Jes. 6:9 - Kuuntele, mitä nyt sanon, sinä tyhmä ja ymmärtämätön kansa! Teillä on silmät, mutta te ette näe, teillä on korvat, mutta te ette kuule! Jer. 5:21 - "Ihminen, sinä asut uppiniskaisen kansan parissa. Vaikka heillä on silmät, he eivät näe, vaikka heillä on korvat, he eivät kuule, sillä he ovat uppiniskaista kansaa. Hes. 12:2 19. kun jaoin ne viisi leipää viidelletuhannelle ihmiselle, kuinka monta täyttä korillista te keräsitte palasia?" "Kaksitoista", he vastasivat. - Palvelija jakoi väelle ruoan, ja he söivät, ja siitä jäi ylikin, niin kuin Herra oli sanonut. 2. Kun. 4:44 - Sitten hän otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja lausui kiitoksen. Hän mursi leivät ja antoi palat opetuslapsilleen, ja nämä jakoivat ne kansalle. Samoin hän jakoi kaikkien kesken ne kaksi kalaa. Mark. 6:41 - Leiväntähteitä kerättiin kaksitoista täyttä korillista, ja kalaakin jäi. Mark. 6:43 20. "Entä kun jaoin ne seitsemän leipää neljälletuhannelle? Kuinka monta koria te silloin keräsitte täyteen palasia?" He vastasivat: "Seitsemän." - Ja näin on Herra siitä määrännyt: Kerätkää sitä niin paljon kuin tarvitsette: omer-mitallinen jokaiselle. Kukin kerätköön niin monelle kuin hänen teltassaan on ihmisiä." 2. Moos. 16:16 - Jeesus käski väen asettua istumaan. Sitten hän otti ne seitsemän leipää, lausui kiitoksen ja mursi leivät ja antoi palat opetuslapsille. Opetuslapset jakoivat ne sitten kansalle. Mark. 8:6 - Ihmiset söivät kyllikseen, ja tähteeksi jääneitä paloja kerättiin seitsemän korillista. Mark. 8:8 21. Jeesus sanoi heille: "Ettekö te vieläkään käsitä?" - Milloin te mielettömät tulette järkiinne? Te tyhmistä tyhmimmät! Miettikää vähän. Ps. 94:8 - Kuinka te ette ymmärrä, etten minä puhunut teille leivistä? Varokaa fariseusten ja saddukeusten hapatetta." Matt. 16:11 - Sekään, mitä leiville tapahtui, ei ollut avannut heidän silmiään. Niin paatuneet heidän sydämensä olivat. Mark. 6:52 22. He tulivat Betsaidaan. Siellä Jeesuksen luo tuotiin sokea mies ja häntä pyydettiin koskettamaan tätä. - "Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Betsaida! Jos teidän kaduillanne tehdyt voimateot olisi tehty Tyroksessa tai Sidonissa, niiden asukkaat olisivat jo aikoja sitten verhoutuneet säkkiin ja tuhkaan ja kääntyneet. Matt. 11:21 - Heti sen jälkeen Jeesus käski opetuslasten nousta veneeseen ja mennä edeltäkäsin vastarannalle Betsaidaan sillä aikaa kun hän lähettäisi väen pois. Mark. 6:45 - Ja minne hän vain meni, kylään, kaupunkiin tai maaseudun taloon, aina ihmiset toivat sairaita aukioille ja pyysivät, että nämä saisivat edes koskettaa hänen viittansa tupsua. Ja kaikki, jotka koskettivat häntä, paranivat. Mark. 6:56 23. Jeesus otti sokeaa kädestä ja vei hänet kylän ulkopuolelle. Sitten hän sylkäisi miehen silmiin, pani kätensä hänen päälleen ja kysyi: "Näetkö mitään?" - ja pyysi hartaasti: "Tule, tyttäreni on kuolemaisillaan. Pane kätesi hänen päälleen, niin hän paranee eikä kuole." Mark. 5:23 - Jeesus otti hänet erilleen väkijoukosta, pani sormensa hänen korviinsa, sylkäisi ja kosketti hänen kieltään. Mark. 7:33 - Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet. Ilm. 3:18 24. Mies avasi silmänsä ja sanoi: "Minä näen ihmisiä – näen ikään kuin puita, mutta ne kävelevät." - Nähdessään sotaväen Gaal sanoi Sebulille: "Katso, tuolta tulee väkeä vuorten rinteitä alas." Sebul vastasi: "Sinä vain kuvittelet vuorten varjoja ihmisiksi." Tuom. 9:36 - Silloin näkevien silmät eivät ole ummessa ja kuulevien korvat ovat avoinna kuulemaan. Jes. 32:3 - Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee. 1. Kor. 13:12 25. Jeesus pani uudestaan kätensä miehen silmille, ja nyt tämä näki tarkasti. Hän oli täysin parantunut ja näki selvästi kaiken. - Oikeamielisten tie on kuin aamun kajo, joka kirkastuu kirkastumistaan täyteen päivään saakka. Sananl. 4:18 - Jolla on, sille annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. Matt. 13:12 - Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä. Fil. 1:6 26. Jeesus lähetti hänet kotiin ja sanoi: "Älä edes poikkea kylään." - Jeesus sanoi hänelle: "Katso, ettet puhu tästä kenellekään. Mene vain näyttämään itsesi papille ja anna Mooseksen määräämä uhrilahja, todisteeksi parantumisesta." Matt. 8:4 - ja heidän silmänsä aukenivat. Jeesus varoitti heitä ankarasti: "Katsokaa, ettei kukaan saa tietää tästä." Matt. 9:30 - Jeesus kielsi ihmisiä kertomasta tästä kenellekään, mutta mitä enemmän hän heitä kielsi, sitä enemmän he levittivät siitä tietoa. Mark. 7:36 27. Jeesus ja hänen opetuslapsensa lähtivät Filippoksen Kesarean ympärillä oleviin kyliin. Matkalla hän kysyi opetuslapsilta: "Kuka minä ihmisten mielestä olen?" - Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: "Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?" Matt. 16:13 - Mistä Johanneksen kaste oli peräisin? Taivaasta vai ihmisistä?" He neuvottelivat keskenään: "Jos sanomme: 'Taivaasta', hän sanoo meille: 'Miksi sitten ette uskoneet häntä?' Matt. 21:25 - Kerran, kun Jeesus oli vetäytynyt yksinäisyyteen rukoilemaan ja opetuslapset olivat hänen kanssaan, hän kysyi heiltä: "Kuka minä ihmisten mielestä olen?" Luuk. 9:18 28. He vastasivat: "Toisten mielestä sinä olet Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, toisten mielestä joku profeetoista." - (3:23) Kuulkaa! Ennen kuin tulee Herran päivä, suuri ja pelottava, minä lähetän teille profeetta Elian. Mal. 4:5 - Kuningas Herodeskin kuuli Jeesuksesta, sillä hänen nimensä tunnettiin jo laajalti. Ihmiset sanoivat: "Johannes Kastaja on herännyt kuolleista, siksi hänessä vaikuttavat nuo voimat." Mark. 6:14 - "En minä ole Messias." "Mikä sitten?" he kysyivät. "Oletko Elia?" "En ole", Johannes vastasi. "Oletko se luvattu profeetta?" Hän vastasi: "En." Joh. 1:21 29. "Entä te?" kysyi Jeesus. "Kuka minä teidän mielestänne olen?" Pietari vastasi hänelle: "Sinä olet Messias." - Simon Pietari vastasi: "Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika." Matt. 16:16 - Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä." Joh. 6:69 - "Uskon, Herra", Martta vastasi, "minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan." Joh. 11:27 30. Jeesus varoitti heitä ankarasti kertomasta hänestä kenellekään. - Sitten hän kielsi opetuslapsiaan kertomasta kenellekään, että hän oli Messias. Matt. 16:20 - Kun he laskeutuivat vuorenrinnettä, Jeesus varoitti heitä kertomasta näkemäänsä kenellekään ennen kuin Ihmisen Poika olisi noussut kuolleista. Mark. 9:9 - Jeesus kielsi heitä ankarasti puhumasta tästä kenellekään Luuk. 9:21 31. Sitten Jeesus alkoi selittää opetuslapsille, että Ihmisen Pojan täytyy kärsiä paljon. Kansan vanhimmat, ylipapit ja lainopettajat hylkäävät hänet, ja hänet surmataan, mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista. - sillä hän opetti opetuslapsiaan. Hän sanoi heille: "Ihmisen Poika annetaan ihmisten käsiin, ja he tappavat hänet, mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista." Mark. 9:31 - "Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, Mark. 10:33 - Olette kai lukeneet kirjoituksista tämän kohdan: – Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Mark. 12:10 32. Hän puhui tästä aivan avoimesti. Silloin Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä. - Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: "Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!" Matt. 16:22 - "Olen puhunut tästä teille vertauksin. Tulee aika, jolloin en enää käytä vertauksia vaan kerron teille avoimesti kaiken Isästä. Joh. 16:25 - Opetuslapset sanoivat: "Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin. Joh. 16:29 33. Mutta hän kääntyi, katsoi opetuslapsiin ja sanoi ankarasti Pietarille: "Väisty tieltäni, Saatana! Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!" - Silloin käärme sanoi naiselle: "Ei, ette te kuole. 1. Moos. 3:4 - Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: 'Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.'" Matt. 4:10 - Heidän loppunsa on kadotus. Vatsa on heidän jumalansa ja häpeä heidän kunniansa, ja he ajattelevat vain maallisia asioita. Fil. 3:19 34. Jeesus kutsui väkijoukon ja opetuslapsensa ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. - Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle. Matt. 10:38 - "Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Luuk. 14:26 - Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua. Joh. 12:26 35. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava. - Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Matt. 10:39 - Joka yrittää turvata elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen kadottaa, on pelastava sen omakseen. Luuk. 17:33 - Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Joh. 12:25 36. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? - Saatana vastasi Herralle: "Hyvän kaupan Job on tehnyt: pelasti sentään oman nahkansa! Job 2:4 - (49:18) Kuollessaan hän ei ota mukaansa mitään, hänen omaisuutensa ei seuraa häntä hautaan. Ps. 49:17 - Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut – kenelle se joutuu?' Luuk. 12:20 37. Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? - (49:9) Elämän lunnaat ovat liian kalliit, ne jäävät iäksi maksamatta. Ps. 49:8 - Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta." Mark. 10:45 - Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, 1. Piet. 1:18 38. Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa." - Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa. Matt. 10:33 - "Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Matt. 25:31 - Jos kestämme lujina, saamme myös hallita hänen kanssaan. Jos kiellämme hänet, myös hän on kieltävä meidät. 2. Tim. 2:12 |