☰
↥ Joh. 7UT alaviittein 1. Tämän jälkeen Jeesus kiersi eri puolilla Galileaa. Juudeassa hän ei halunnut liikkua, koska juutalaiset etsivät tilaisuutta tappaa hänet. - Tämä vain lisäsi juutalaisten halua ottaa Jeesus hengiltä. Hänhän ei ainoastaan rikkonut sapattikäskyä, vaan vieläpä sanoi Jumalaa omaksi isäkseen ja teki siten itsestään Jumalan vertaisen. Joh. 5:18 - Juutalaiset yrittivät taas ottaa Jeesuksen kiinni, mutta hän ei jäänyt heidän käsiinsä. Joh. 10:39 - Sen tähden Jeesus ei enää liikkunut avoimesti Juudeassa vaan siirtyi lähelle autiomaata. Siellä, Efraim-nimisessä kaupungissa, hän sitten oleskeli opetuslapsineen. Joh. 11:54 2. Juutalaisten lehtimajanjuhla oli lähellä. - "Sano israelilaisille: Saman seitsemännen kuun viidentenätoista päivänä alkaa Herralle pyhitetty seitsenpäiväinen lehtimajanjuhla. 3. Moos. 23:34 - "Kolmesti vuodessa, happamattoman leivän juhlan, viikkojuhlan ja lehtimajanjuhlan aikana, kaikkien miesten on kokoonnuttava Herran, Jumalanne, kasvojen eteen siihen paikkaan, jonka hän valitsee. Kukaan ei saa tulla Herran eteen tyhjin käsin, 5. Moos. 16:16 - Koko pakkosiirtolaisuudesta palanneiden joukko teki lehtimajoja ja asui niissä. Näin eivät israelilaiset olleet tehneet sitten Joosuan, Nunin pojan, aikojen, ja nyt vallitsi suuri riemu. Neh. 8:17 3. Jeesuksen veljet sanoivat hänelle: "Lähde Juudeaan, niin opetuslapsesikin näkevät, millaisia tekoja sinä teet. - Eikö hän ole se rakennusmiehen poika? Eikö hänen äitinsä nimi ole Maria, ja ovathan Jaakob, Joosef, Simon ja Juudas hänen veljiään? Matt. 13:55 - Tämän jälkeen Jeesus sekä hänen äitinsä, veljensä ja opetuslapsensa menivät Kapernaumiin ja viipyivät siellä muutaman päivän. Joh. 2:12 - Kun Jeesus oli pääsiäisjuhlan aikaan Jerusalemissa, monet uskoivat häneen nähdessään ne tunnusteot, jotka hän teki. Joh. 2:23 4. Eihän kukaan salaile tekojaan, jos haluaa julkisuutta. Jos kerran pystyt tällaiseen, näytä maailmalle, kuka sinä olet!" - Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Matt. 5:15 - "Olen puhunut tästä teille vertauksin. Tulee aika, jolloin en enää käytä vertauksia vaan kerron teille avoimesti kaiken Isästä. Joh. 16:25 - Jeesus vastasi: "Minä olen puhunut julkisesti, koko maailman kuullen. Olen aina opettanut synagogissa ja temppelissä, kaikkien juutalaisten kokoontumispaikoissa. Salassa en ole puhunut mitään. Joh. 18:20 5. Veljetkään eivät näet uskoneet häneen. - Kun Jeesuksen omaiset kuulivat kaikesta tästä, he lähtivät sinne ottaakseen hänet huostaansa, sillä he luulivat, että hän oli poissa tolaltaan. Mark. 3:21 - Eikö tämä ole se rakennusmies, Marian poika, Jaakobin, Joosefin, Juudaksen ja Simonin veli? Täällä hänen sisarensakin asuvat, meidän keskuudessamme." Näin he torjuivat hänet. Mark. 6:3 - He pitivät kaikki yhtä ja rukoilivat lakkaamatta yhdessä joukkoonsa kuuluvien naisten sekä Jeesuksen äidin Marian ja Jeesuksen veljien kanssa. Ap. t. 1:14 6. Jeesus sanoi heille: "Nyt ei ole vielä minun aikani – teille taas sopii mikä aika hyvänsä. - Hän sanoi: "Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!" Mark. 1:15 - Mutta Jeesus vastasi: "Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut." Joh. 2:4 - Tämän puhuttuaan Jeesus nosti katseensa kohti taivasta ja sanoi: "Isä, hetki on tullut. Kirkasta Poikasi, että Poika kirkastaisi sinut. Joh. 17:1 7. Maailma ei voi vihata teitä, mutta minua se vihaa, koska minä todistan, että sen teot ovat pahat. - Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Joh. 3:20 - Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä. Joh. 15:19 - Ellen olisi tehnyt heidän keskuudessaan tekoja, joita kukaan toinen ei ole tehnyt, he eivät olisi syyllisiä. Mutta nyt he ovat nähneet minun tekoni ja vihaavat sekä minua että Isääni. Joh. 15:24 8. Menkää te vain juhlille. Minä en tule tähän juhlaan, sillä minun aikani ei ole vielä tullut." - "Kolmesti vuodessa, happamattoman leivän juhlan, viikkojuhlan ja lehtimajanjuhlan aikana, kaikkien miesten on kokoonnuttava Herran, Jumalanne, kasvojen eteen siihen paikkaan, jonka hän valitsee. Kukaan ei saa tulla Herran eteen tyhjin käsin, 5. Moos. 16:16 - Hallitusmiesten teki mieli pidättää hänet, mutta kukaan ei kuitenkaan käynyt häneen käsiksi, sillä hänen hetkensä ei ollut vielä tullut. Joh. 7:30 - Tämän Jeesus puhui opettaessaan kansaa temppelialueella uhriarkun luona. Kukaan ei ottanut häntä kiinni, sillä hänen hetkensä ei ollut vielä tullut. Joh. 8:20 9. Näin hän sanoi ja jäi Galileaan. - mutta he estivät häntä lähtemästä ja sanoivat: "Jää meidän luoksemme. Päivä on jo kääntymässä iltaan." Niin hän meni sisään ja jäi heidän luokseen. Luuk. 24:29 - mutta kun hän nyt tuli Galileaan, galilealaiset ottivat hänet ystävällisesti vastaan. Hekin olivat käyneet Jerusalemissa juhlilla ja nähneet, mitä Jeesus siellä juhlan aikana teki. Joh. 4:45 - Tämän jälkeen Jeesus lähti Galileanjärven eli Tiberiaanjärven toiselle puolen. Joh. 6:1 10. Mutta kun veljet olivat lähteneet juhlille, myös Jeesus lähti sinne, ei ihmisten tieten vaan salaa. - Jeesus lähti sieltä Tyroksen alueelle. Hän meni erääseen taloon ja halusi pysytellä tuntemattomana, mutta hänen tulonsa ei pysynyt salassa. Mark. 7:24 - Sen tähden Jeesus ei enää liikkunut avoimesti Juudeassa vaan siirtyi lähelle autiomaata. Siellä, Efraim-nimisessä kaupungissa, hän sitten oleskeli opetuslapsineen. Joh. 11:54 - Jeesus vastasi: "Minä olen puhunut julkisesti, koko maailman kuullen. Olen aina opettanut synagogissa ja temppelissä, kaikkien juutalaisten kokoontumispaikoissa. Salassa en ole puhunut mitään. Joh. 18:20 11. Juhlien alettua juutalaiset etsivät häntä ja kyselivät: "Missä se mies on?" - Nämä luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivän matkan, ennen kuin alkoivat haeskella häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta. Luuk. 2:44 - "Missä se mies on?" he kysyivät häneltä, mutta hän vastasi: "En tiedä." Joh. 9:12 - He etsivät Jeesusta ja puhuivat temppelissä keskenään: "Mitä arvelette? Tuskinpa hän tulee juhlille." Joh. 11:56 12. Kansan keskuudessa hän oli yleisen kiistelyn aiheena. Toiset kiittivät: "Hän on hyvä mies", toiset sanoivat: "Kaikkea muuta, hän on kansanvillitsijä." - Kun fariseukset kuulivat, että kansan parissa puhuttiin Jeesuksesta tähän tapaan, he ja ylipapit lähettivät miehiään pidättämään hänet. Joh. 7:32 - Silloin jotkut fariseuksista sanoivat: "Ei hän voi olla Jumalan mies, koska hän ei noudata sapattikäskyä." Toiset taas sanoivat: "Voisiko syntinen ihminen tehdä sellaisia ihmeitä?" Tästä syntyi kiistaa, Joh. 9:16 - Nämä sanat synnyttivät taas kiistaa juutalaisten kesken. Joh. 10:19 13. Julkisesti kukaan ei kuitenkaan uskaltanut puhua hänestä, sillä kaikki pelkäsivät juutalaisia. - Joka ihmisiä pelkää, on pelkonsa vanki, joka luottaa Herraan, on turvassa. Sananl. 29:25 - He sanoivat näin, koska pelkäsivät juutalaisia. Juutalaiset olivat näet jo päättäneet erottaa synagogasta jokaisen, joka tunnustaisi Jeesuksen Messiaaksi. Joh. 9:22 - Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Joh. 12:42 14. Juhlan jo ehdittyä puoliväliin Jeesus meni ylös temppeliin ja alkoi opettaa. - "Sano israelilaisille: Saman seitsemännen kuun viidentenätoista päivänä alkaa Herralle pyhitetty seitsenpäiväinen lehtimajanjuhla. 3. Moos. 23:34 - Hän opetti sitten joka päivä temppelissä. Ylipapit, lainopettajat ja muut kansan johtomiehet miettivät, miten raivaisivat hänet pois tieltä. Luuk. 19:47 - Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo." Joh. 8:12 15. Juutalaiset olivat ihmeissään ja sanoivat: "Kuinka tuo oppimaton mies voi tuntea kirjoitukset?" - Ihmiset olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan. Hän opetti heitä niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat. Mark. 1:22 - Kun tuli sapatti, hän ryhtyi opettamaan synagogassa, ja häntä kuunnellessaan monet kyselivät hämmästyneinä: "Mistä hän on saanut tämän kaiken? Mikä on tämä viisaus, joka hänelle on annettu? Mitä ovat nuo voimateot, jotka tapahtuvat hänen kättensä kautta? Mark. 6:2 - Kaikki, jotka kuulivat mitä hän puhui, ihmettelivät hänen ymmärrystään ja hänen antamiaan vastauksia. Luuk. 2:47 16. Jeesus sanoi heille: "Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. - Niinpä Jeesus jatkoi: "Sitten kun olette korottaneet Ihmisen Pojan, te ymmärrätte, että minä olen se joka olen enkä tee mitään omin neuvoin, vaan puhun niin kuin Isä on minua opettanut. Joh. 8:28 - Se, joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani – mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun omani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt. Joh. 14:24 - Kaiken sen, minkä olet puhuttavakseni antanut, minä olen puhunut heille, ja he ovat ottaneet puheeni vastaan. Nyt he tietävät, että minä olen tullut sinun luotasi, ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt. Joh. 17:8 17. Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani. - Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän. Joh. 5:40 - Jos te uskoisitte Moosesta, uskoisitte myös minua – juuri minusta hän on kirjoittanut. Joh. 5:46 - "Sinä siis kuitenkin olet kuningas?" Pilatus sanoi. Jeesus vastasi: "Itse sinä sanot, että olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua." Joh. 18:37 18. Se, joka esittää omia ajatuksiaan, tahtoo kunniaa itselleen. Mutta se, joka tahtoo kunniaa lähettäjälleen, puhuu totta, hänessä ei ole vääryyttä. - "En minä ole ihmisten kiitoksen tarpeessa. Joh. 5:41 - Kuinka te voisittekaan uskoa! Te kärkytte kunniaa toisiltanne ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ja ainoalta Jumalalta. Joh. 5:44 - Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne. Fil. 2:3 19. Mooses antoi teille lain, vai kuinka? Silti yksikään teistä ei noudata sitä. Miksi te haluatte tappaa minut?" - Tämän jälkeen Jeesus kiersi eri puolilla Galileaa. Juudeassa hän ei halunnut liikkua, koska juutalaiset etsivät tilaisuutta tappaa hänet. Joh. 7:1 - Te saitte enkelien tuomana lain, mutta ette ole sitä noudattaneet." Ap. t. 7:53 - Miten siis on? Olemmeko me muita parempia? Emme lainkaan. Olen jo esittänyt sen syytöksen, että kaikki, niin juutalaiset kuin kreikkalaisetkin, ovat synnin vallassa. Room. 3:9 20. Ihmiset sanoivat: "Sinussa on paha henki. Kuka sinut yrittäisi tappaa?" - Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja ihmiset sanovat: 'Hänessä on paha henki.' Matt. 11:18 - Juutalaiset sanoivat hänelle: "Nyt asia on selvä: sinussa on paha henki. Abraham on kuollut, samoin profeetat, mutta sinä sanot: 'Joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan kohtaa kuolemaa.' Joh. 8:52 - Monet heistä sanoivat: "Hänessä on paha henki, hän on järjiltään. Mitä te häntä kuuntelette?" Joh. 10:20 21. Jeesus vastasi: "Minä tein yhden ainoan teon, ja sitä te kaikki ihmettelette. - Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli. Mutta se päivä oli sapatti. Joh. 5:9 - Juutalaiset alkoivat vainota Jeesusta, koska hän teki tällaista sapattina. Joh. 5:16 - Tämä vain lisäsi juutalaisten halua ottaa Jeesus hengiltä. Hänhän ei ainoastaan rikkonut sapattikäskyä, vaan vieläpä sanoi Jumalaa omaksi isäkseen ja teki siten itsestään Jumalan vertaisen. Joh. 5:18 22. Mooses sääti teille ympärileikkauksen – se ei tosin ole peräisin Moosekselta, vaan kantaisiltä – ja te toimitatte sen myös sapattina. - Kahdeksantena päivänä syntymästä ympärileikattakoon jokainen poikalapsi sukupolvesta toiseen. Ympärileikattakoon kaikki talossasi syntyneet orjat samoin kuin heimoosi kuulumattomat orjat, jotka itsellesi ostat, 1. Moos. 17:12 - Kahdeksantena päivänä Iisakin syntymästä Abraham ympärileikkasi hänet, kuten Jumala oli käskenyt. 1. Moos. 21:4 - Kahdeksantena päivänä pojan esinahka on leikattava. 3. Moos. 12:3 23. Jos kerran ihminen ympärileikataan sapattinakin, ettei Mooseksen lakia rikottaisi, niin miksi te olette vihoissanne siitä, että minä sapattina paransin koko ihmisen? - Tai ettekö ole laista lukeneet, että papit tekevät temppelissä sapattinakin työtä mutta ovat silti syyttömiä? Matt. 12:5 - Juutalaiset alkoivat vainota Jeesusta, koska hän teki tällaista sapattina. Joh. 5:16 - Silloin jotkut fariseuksista sanoivat: "Ei hän voi olla Jumalan mies, koska hän ei noudata sapattikäskyä." Toiset taas sanoivat: "Voisiko syntinen ihminen tehdä sellaisia ihmeitä?" Tästä syntyi kiistaa, Joh. 9:16 24. Älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä katsoen näyttää, vaan tuomitkaa oikein." - Älkää vääristäkö oikeutta älkääkä olko puolueellisia. Älkää ottako lahjuksia, sillä lahjus sokaisee viisaankin ja vääristää niiden asian, jotka ovat oikeassa. 5. Moos. 16:19 - Vapaus syylliselle, tuomio syyttömälle, kumpaakin Herra kammoksuu. Sananl. 17:15 - Te tuomitsette niin kuin ihmiset ainakin, minä en tuomitse ketään. Joh. 8:15 25. Muutamat jerusalemilaiset sanoivat: "Eikö tämä ole se, jonka he haluaisivat tappaa? - Tämä vain lisäsi juutalaisten halua ottaa Jeesus hengiltä. Hänhän ei ainoastaan rikkonut sapattikäskyä, vaan vieläpä sanoi Jumalaa omaksi isäkseen ja teki siten itsestään Jumalan vertaisen. Joh. 5:18 - Tämän jälkeen Jeesus kiersi eri puolilla Galileaa. Juudeassa hän ei halunnut liikkua, koska juutalaiset etsivät tilaisuutta tappaa hänet. Joh. 7:1 - Minä tiedän kyllä, että te olette Abrahamin jälkeläisiä. Silti te haluatte tappaa minut, koska sanani ei saa teissä sijaa. Joh. 8:37 26. Kuinka kummassa hän saa puhua täällä vapaasti eivätkä he sano mitään? Ovatkohan hallitusmiehet nyt varmoja siitä, että hän on Messias? - Onko kukaan hallitusmies uskonut häneen? Tai yksikään fariseus? Joh. 7:48 - Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Joh. 12:42 - Älä siis häpeä todistaa Herrastamme äläkä häpeä minua, joka olen hänen takiaan vangittuna, vaan kärsi sinäkin vaivaa evankeliumin vuoksi. Siihen saat voimaa Jumalalta. 2. Tim. 1:8 27. Tästä miehestä me kyllä tiedämme, mistä hän on kotoisin. Kun Messias ilmestyy, kukaan ei tiedä, mistä hän tulee." - – Minä lähetän sanansaattajani raivaamaan edelläni tietä. Ja aivan äkkiä tulee temppeliinsä Valtias, jota te odotatte, ja Liiton enkeli, jota te kaipaatte. Hän saapuu, sanoo Herra Sebaot. Mal. 3:1 - Eikö hän ole se rakennusmiehen poika? Eikö hänen äitinsä nimi ole Maria, ja ovathan Jaakob, Joosef, Simon ja Juudas hänen veljiään? Matt. 13:55 - He sanoivat: "Eikö tämä ole Jeesus, Joosefin poika? Me tiedämme hänen isänsä ja äitinsä. Kuinka hän voi sanoa tulleensa alas taivaasta?" Joh. 6:42 28. Opettaessaan temppelissä Jeesus huusi kovalla äänellä: "Te siis tiedätte, kuka minä olen ja mistä tulen. En minä ole tulostani itse päättänyt – minut lähetti hän, joka on totuus itse. Te ette häntä tunne, - Johannes vastasi: "Minä kastan vedellä, mutta teidän keskellänne on jo toinen, vaikka te ette häntä tunne, Joh. 1:26 - "Missä sinun isäsi on?" he kysyivät. Jeesus vastasi: "Te ette tunne minua ettekä Isääni. Jos tuntisitte minut, tuntisitte myös Isäni." Joh. 8:19 - Tähän Jeesus sanoi: "Jos Jumala olisi teidän isänne, te rakastaisitte minua, sillä minä olen lähtöisin Jumalasta ja tulen hänen luotaan. Minä en edes päättänyt tulostani itse, vaan hän lähetti minut. Joh. 8:42 29. mutta minä tunnen hänet, koska tulen hänen luotaan ja koska hän on minut lähettänyt." - "Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa. Matt. 11:27 - Te ette ole oppineet tuntemaan häntä, mutta minä tunnen hänet. Jos sanoisin, etten tunne, olisin valehtelija niin kuin te. Mutta minä tunnen hänet ja pidän kiinni hänen sanastaan. Joh. 8:55 - niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. Joh. 10:15 30. Hallitusmiesten teki mieli pidättää hänet, mutta kukaan ei kuitenkaan käynyt häneen käsiksi, sillä hänen hetkensä ei ollut vielä tullut. - Ylipapit ja lainopettajat kuulivat tämän ja miettivät, miten saisivat Jeesuksen raivatuksi pois tieltä. He pelkäsivät häntä, koska hänen opetuksensa oli tehnyt ihmisiin voimakkaan vaikutuksen. Mark. 11:18 - Lainopettajien ja ylipappien teki mieli ottaa Jeesus kiinni siltä seisomalta, mutta he pelkäsivät kansaa. He ymmärsivät, että Jeesus oli vertauksessaan puhunut heistä. Luuk. 20:19 - Tämän Jeesus puhui opettaessaan kansaa temppelialueella uhriarkun luona. Kukaan ei ottanut häntä kiinni, sillä hänen hetkensä ei ollut vielä tullut. Joh. 8:20 31. Monet kansanihmiset sen sijaan uskoivat häneen. He sanoivat: "Tokkopa Messias tullessaan tekee useampia tunnustekoja kuin tämä on jo tehnyt." - Kun Jeesus oli pääsiäisjuhlan aikaan Jerusalemissa, monet uskoivat häneen nähdessään ne tunnusteot, jotka hän teki. Joh. 2:23 - Hän tuli yöllä Jeesuksen luo ja sanoi: "Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja. Ei kukaan pysty tekemään sellaisia tunnustekoja kuin sinä, ellei Jumala ole hänen kanssaan." Joh. 3:2 - Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. 1. Kor. 1:22 32. Kun fariseukset kuulivat, että kansan parissa puhuttiin Jeesuksesta tähän tapaan, he ja ylipapit lähettivät miehiään pidättämään hänet. - Jeesusta pidättämään lähetetyt miehet palasivat ylipappien ja fariseusten luo, ja nämä kysyivät: "Miksi ette tuoneet häntä?" Joh. 7:45 - Sotilaat, joita komensi korkea upseeri, ja juutalaisten lähettämät miehet vangitsivat nyt Jeesuksen, panivat hänet köysiin Joh. 18:12 - Sinne tultuaan palvelijat eivät kuitenkaan löytäneet heitä. He palasivat ja kertoivat: Ap. t. 5:22 33. Jeesus sanoi: "Vähän aikaa minä vielä olen teidän luonanne. Sitten menen hänen luokseen, joka minut on lähettänyt. - Jeesus sanoi heille: "Vielä hetken aikaa valo on teidän keskellänne. Kulkekaa niin kauan kuin teillä on valo, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka kulkee pimeässä, ei tiedä, minne on menossa. Joh. 12:35 - Jeesus tiesi, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa hänen luokseen. Joh. 13:3 - Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen." Joh. 16:16 34. Silloin te etsitte minua mutta ette löydä, ettekä te pääse sinne, missä minä olen." - Puhuessaan taas kansalle Jeesus sanoi: "Minä menen pois. Silloin te etsitte minua mutta kuolette synteihinne. Minne minä menen, sinne ette te pääse." Joh. 8:21 - Lapseni, enää vähän aikaa minä olen teidän kanssanne. Te tulette etsimään minua, mutta minä sanon nyt teille saman, minkä sanoin juutalaisille: minne minä menen, sinne ette te pääse. Joh. 13:33 - "Herra, minne sinä menet?" kysyi Simon Pietari. Jeesus vastasi: "Minne minä menen, sinne et sinä nyt voi tulla minun kanssani, mutta myöhemmin kyllä tulet." Joh. 13:36 35. Juutalaiset kyselivät toisiltaan: "Minne hän aikoo mennä? Mistä me emme häntä löytäisi? Onko hän lähdössä niiden luo, jotka asuvat kreikkalaisten keskuudessa? Aikooko hän opettaa kreikkalaisiakin? - Ne, jotka näin olivat hajaantuneet, kulkivat seudulta toiselle ja levittivät evankeliumin sanaa. Ap. t. 8:4 - Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla. 1. Kor. 2:14 - Jaakob, Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen palvelija, tervehtii kahtatoista hajaannuksessa elävää heimokuntaa. Jaak. 1:1 36. Mitä hän mahtoi tarkoittaa sanoessaan: 'Te etsitte minua mutta ette löydä', ja: 'Te ette pääse sinne, missä minä olen'?" - Nikodemos kysyi: "Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?" Joh. 3:4 - Tästä sukeutui kiivas väittely juutalaisten kesken. He kysyivät toisiltaan: "Kuinka tuo mies voisi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?" Joh. 6:52 - Pietari sanoi: "Herra, miksi en nyt pääse mukaasi? Minä annan vaikka henkeni puolestasi." Joh. 13:37 37. Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! - Seitsemänä päivänä teidän on uhrattava Herralle tuliuhri. Kahdeksas päivä on erityinen juhlapäivä; uhratkaa silloin Herralle tuliuhri ja pitäkää pyhä kokous. Sinä päivänä te ette saa tehdä mitään työtä. 3. Moos. 23:36 - ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus. 1. Kor. 10:4 - Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Joka tämän kuulee, sanokoon: "Tule!" Joka on janoissaan, tulkoon. Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä. Ilm. 22:17 38. Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan." - Minä annan vesien virrata janoavalle, purojen kuivaan maahan. Minä vuodatan henkeni lapsiisi ja siunaukseni vesoillesi, Jes. 44:3 - Ja Herra on alati ohjaava sinua. Aavikon paahteessakin hän elvyttää voimasi ja vahvistaa jäsenesi. Sinä olet kuin vehmas puutarha, kuin lähde, jonka vesi ei ehdy. Jes. 58:11 - mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä." Joh. 4:14 39. Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu. - Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta." Luuk. 24:49 - Mutta minä sanon teille totuuden: teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne, Joh. 16:7 - Kristukseen tekin nyt uskotte kuultuanne totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin. Häneen uskoessanne te myös olette saaneet luvatun Pyhän Hengen sinetiksenne. Ef. 1:13 40. Jeesuksen sanat kuultuaan jotkut väkijoukosta sanoivat: "Tämän täytyy olla se profeetta." - Siksi minä annan heidän omien jälkeläistensä joukosta nousta profeetan, joka on sinun kaltaisesi; minä panen sanani hänen suuhunsa, ja profeetta puhuu kaiken, minkä minä hänen puhuttavakseen annan. 5. Moos. 18:18 - Kaikki joutuivat pelon valtaan ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. Jumala on tullut kansansa avuksi." Luuk. 7:16 - Kun ihmiset näkivät, minkä tunnusteon Jeesus teki, he sanoivat: "Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan." Joh. 6:14 41. Toiset sanoivat: "Hän on Messias." Mutta toiset epäilivät: "Ei kai Messias Galileasta tule! - (8:23) Ei valo kajasta sille, joka on ahdingossa. Aikoinaan Herra vei kunnian Sebulonin ja Naftalin mailta. Mutta kerran hän taas palauttaa kunniaan Meren tien, Jordanin takaisen maan ja muukalaisten Galilean. Jes. 9:1 - "Nasaretistako?" Natanael kysyi. "Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?" "Tule, niin näet", sanoi Filippus. Joh. 1:46 - Mutta toiset sanoivat hänelle: "Taidat olla itsekin Galileasta. Tutki kirjoituksia, niin opit, ettei Galileasta tule profeettaa." Joh. 7:52 42. Kirjoituksissahan sanotaan, että Messias on Daavidin jälkeläinen ja tulee Betlehemistä, Daavidin kotikaupungista." - (89:5) 'Minä annan sinun sukusi jatkua iäti, sinun valtaistuimesi kestää polvesta polveen!'" (sela) Ps. 89:4 - – Tulee aika, sanoo Herra, jolloin Daavidin suvusta nousee Vanhurskas Verso. Hän on kuningas, joka hallitsee viisaasti ja saattaa maassa voimaan oikeuden ja vanhurskauden. Jer. 23:5 - (5:1) Sinä Betlehem, sinä Efrata, sinä olet pienin Juudan sukukuntien joukossa! Mutta sinun keskuudestasi nousee Israelille hallitsija. Hänen juurensa ovat muinaisuudessa, ikiaikojen takana. Miika 5:2 43. Näin ihmiset alkoivat kiistellä hänestä. - Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan. Matt. 10:35 - Kansan keskuudessa hän oli yleisen kiistelyn aiheena. Toiset kiittivät: "Hän on hyvä mies", toiset sanoivat: "Kaikkea muuta, hän on kansanvillitsijä." Joh. 7:12 - Silloin jotkut fariseuksista sanoivat: "Ei hän voi olla Jumalan mies, koska hän ei noudata sapattikäskyä." Toiset taas sanoivat: "Voisiko syntinen ihminen tehdä sellaisia ihmeitä?" Tästä syntyi kiistaa, Joh. 9:16 44. Muutamat halusivat ottaa hänet kiinni, mutta kukaan ei kuitenkaan käynyt häneen käsiksi. - Hallitusmiesten teki mieli pidättää hänet, mutta kukaan ei kuitenkaan käynyt häneen käsiksi, sillä hänen hetkensä ei ollut vielä tullut. Joh. 7:30 - Tämän Jeesus puhui opettaessaan kansaa temppelialueella uhriarkun luona. Kukaan ei ottanut häntä kiinni, sillä hänen hetkensä ei ollut vielä tullut. Joh. 8:20 - Minä olen sinun kanssasi. Kukaan ei käy sinun kimppuusi eikä tee sinulle pahaa. Tässä kaupungissa on paljon minun kansaani." Ap. t. 18:10 45. Jeesusta pidättämään lähetetyt miehet palasivat ylipappien ja fariseusten luo, ja nämä kysyivät: "Miksi ette tuoneet häntä?" - Kun fariseukset kuulivat, että kansan parissa puhuttiin Jeesuksesta tähän tapaan, he ja ylipapit lähettivät miehiään pidättämään hänet. Joh. 7:32 - "Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille." Joh. 12:5 - Sinne tultuaan palvelijat eivät kuitenkaan löytäneet heitä. He palasivat ja kertoivat: Ap. t. 5:22 46. Miehet vastasivat: "Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän." - Hän opetti niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat. Matt. 7:29 - Kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti. Kuitenkin he sanoivat: "Eikö tuo ole Joosefin poika?" Luuk. 4:22 - Henki yksin tekee eläväksi, lihasta ei ole mitään hyötyä. Ne sanat, jotka olen teille puhunut, ovat henki ja elämä. Joh. 6:63 47. Silloin fariseukset sanoivat: "Oletteko tekin antaneet eksyttää itsenne? - He sanoivat: "Kunnioitettu maaherra, meille tuli mieleen, että eläessään tuo villitsijä sanoi: 'Kolmen päivän kuluttua nousen kuolleista.' Matt. 27:63 - Kansan keskuudessa hän oli yleisen kiistelyn aiheena. Toiset kiittivät: "Hän on hyvä mies", toiset sanoivat: "Kaikkea muuta, hän on kansanvillitsijä." Joh. 7:12 - Meitä kunnioitetaan ja halveksitaan, meitä panetellaan ja kiitellään. Meitä pidetään villitsijöinä, mutta me puhumme totta. 2. Kor. 6:8 48. Onko kukaan hallitusmies uskonut häneen? Tai yksikään fariseus? - Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Joh. 12:42 - Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista. 1. Kor. 1:26 - Sitä ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut, sillä jos he olisivat sen tunteneet, he eivät olisi ristiinnaulinneet kirkkauden Herraa. 1. Kor. 2:8 49. Tuo rahvas ei tiedä laista mitään – kirottuja kaikki!" - Voi niitä, jotka ihailevat omaa älyään ja omasta mielestään ovat perin viisaita! Jes. 5:21 - Silloin fariseukset sanoivat: "Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies – ja sinä rupeat opettamaan meitä!" He ajoivat miehen ulos. Joh. 9:34 - Kun neuvoston jäsenet näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja totesivat heidät oppimattomiksi kansanmiehiksi, he olivat ihmeissään. He tunsivat nämä Jeesuksen seuralaisiksi, Ap. t. 4:13 50. Silloin Nikodemos, joka itse oli fariseus ja oli aiemmin käynyt tapaamassa Jeesusta, sanoi: - Fariseusten joukossa oli Nikodemos-niminen mies, juutalaisten neuvoston jäsen. Joh. 3:1 - Hän tuli yöllä Jeesuksen luo ja sanoi: "Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja. Ei kukaan pysty tekemään sellaisia tunnustekoja kuin sinä, ellei Jumala ole hänen kanssaan." Joh. 3:2 - Paikalle tuli myös Nikodemos, se mies, joka ensi kerran oli käynyt Jeesuksen luona yöllä, ja hänellä oli mukanaan sata mittaa mirhan ja aaloen seosta. Joh. 19:39 51. "Eihän meidän lakimme mukaan ketään voi tuomita, ennen kuin on kuultu häntä ja otettu selville, mitä hän on tehnyt." - "Sitten annoin teidän tuomareillenne tämän käskyn: 'Kuunnelkaa tarkoin molempia osapuolia ja tuomitkaa oikein riippumatta siitä, käykö joku oikeutta maanmiehensä vai luonaan asuvan muukalaisen kanssa. 5. Moos. 1:16 - Älkää tuomitessanne olko puolueellisia, vaan kuunnelkaa alhaista samoin kuin ylhäistäkin. Älkää pelätkö ketään, sillä tuomareina te toimitte tehtävässä, jonka Jumala on teille antanut. Jos jokin asia on teistä liian vaikea, tuokaa se minun tutkittavakseni.' 5. Moos. 1:17 - riidan kummankin osapuolen on Herran edessä esitettävä riita-asiansa niille papeille ja tuomareille, jotka sillä hetkellä ovat virassa. 5. Moos. 19:17 52. Mutta toiset sanoivat hänelle: "Taidat olla itsekin Galileasta. Tutki kirjoituksia, niin opit, ettei Galileasta tule profeettaa." - Elia, joka oli kotoisin Gileadin Tisbestä, ennusti Ahabille: "Niin totta kuin Herra, Israelin Jumala, elää, hän, jota minä palvelen: näinä vuosina ei tule kastetta eikä sadetta muutoin kuin minun sanani voimasta." 1. Kun. 17:1 - Hän kuitenkin palautti Israelille raja-alueen Lebo-Hamatista Kuolleeseenmereen saakka. Näin kävi toteen se, minkä Herra, Israelin Jumala, oli puhunut Gat-Heferistä kotoisin olevan palvelijansa Joonan, Amittain pojan, suulla. 2. Kun. 14:25 - Ennussana Ninivestä. Elkosilaisen Nahumin näyn kirja. Nah. 1:1 53. [Kaikki lähtivät kotiinsa, - Nähtyään, että Abimelek oli kuollut, israelilaiset palasivat kukin kotiinsa. Tuom. 9:55 - Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Joh. 8:9 - Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa. Joh. 20:10 |