☰
↥ Ef. 5UT alaviittein 1. Pitäkää siis Jumalaa esikuvananne, olettehan hänen rakkaita lapsiaan. - jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Matt. 5:45 - Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen. Matt. 5:48 - Niin kuin hän, joka teidät on kutsunut, on pyhä, niin tulkaa tekin pyhiksi kaikessa mitä teette. 1. Piet. 1:15 2. Rakkaus ohjatkoon elämäänne, onhan Kristuskin rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä lahjaksi, hyvältä tuoksuvaksi uhriksi Jumalalle. - Ja kun Herra tunsi uhrisavun tuoksun, hän sanoi mielessään: "Minä en enää koskaan kiroa maata ihmisen tähden, vaikka ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka, enää en hävitä kaikkea elävää, niin kuin tein. 1. Moos. 8:21 - Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. Gal. 2:20 - Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta. 1. Joh. 3:16 3. Siveettömyydestä, kaikenlaisesta saastaisuudesta ja ahneudesta ei teidän keskuudessanne saa olla puhettakaan, eihän mikään sellainen sovi pyhille. - Noudattakaa tarkoin kaikkia minun käskyjäni. Älkää kutsuko avuksi vieraita jumalia, niiden nimiä älkää päästäkö huulillenne. 2. Moos. 23:13 - Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne ovat Kristuksen ruumiin jäseniä? Ryhtyisinkö siis tekemään Kristuksen jäsenistä porton jäseniä? En ikinä! 1. Kor. 6:15 - Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, Gal. 5:19 4. Myöskään rivoudet, typerät jutut tai kaksimielisyydet eivät teille sovi, teidän suuhunne sopii kiitos. - Älkää päästäkö suustanne sopimatonta puhetta, vaan puhukaa sitä, mikä kulloinkin on hyvää ja hyödyllistä ja kuulijoille iloksi. Ef. 4:29 - Luopukaa nyt tekin tästä kaikesta: vihasta, kiukusta, pahuudesta, herjauksista ja siivottomista puheista. Kol. 3:8 - Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta. 1. Tess. 5:18 5. Tehän tiedätte hyvin, ettei kenelläkään siveettömällä eikä saastaisella ole osaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnasta, ei myöskään ahneella, sillä hän on epäjumalanpalvelija. - Sinulla ei ole tässä osaa eikä arpaa, sillä sinä et ole vilpitön Jumalan edessä. Ap. t. 8:21 - Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, 1. Kor. 6:9 - Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä. Ilm. 22:15 6. Älkää antako kenenkään pettää itseänne tyhjillä puheilla, sillä niiden vuoksi Jumalan viha kohtaa kaikkia tottelemattomia. - "Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Älkää antako keskuudessanne olevien profeettojen ja ennustajien pettää itseänne! Älkää uskoko unia, joita he teille kertovat. Jer. 29:8 - Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa. Room. 1:18 - Pitäkää varanne, ettei kukaan houkuttele teitä harhaan tyhjillä ja pettävillä viisauden opeilla, jotka nojautuvat ihmisten perinnäisiin käsityksiin ja maailman alkuvoimiin eivätkä Kristukseen. Kol. 2:8 7. Älkää siis olko sellaisten kanssa missään tekemisissä. - Mooses sanoi kansalle: "Siirtykää pois näiden jumalattomien miesten telttojen lähistöltä älkääkä koskeko mihinkään heille kuuluvaan. Muuten tuhoudutte heidän syntiensä tähden." 4. Moos. 16:26 - Älä suostu, poikani, synnintekijöiden viekoituksiin, Sananl. 1:10 - Harkitse kätten päällepanemista tarkoin, jotta et joutuisi osalliseksi toisten synteihin. Säilytä itsesi puhtaana. 1. Tim. 5:22 8. Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina! - "Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Matt. 5:14 - Niin kauan kuin teillä on valo, uskokaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia." Tämän sanottuaan Jeesus lähti ja poistui heidän näkyvistään. Joh. 12:36 - jotta olisitte moitteettomia ja puhtaita, nuhteettomia Jumalan lapsia tämän kieroutuneen ja turmeltuneen sukukunnan keskellä. Te loistatte siinä kuin tähdet taivaalla, Fil. 2:15 9. Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. - Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, Gal. 5:22 - ja tuottaisitte Jumalan kunniaksi ja kiitokseksi runsain mitoin hyvää hedelmää, jonka saa aikaan Jeesus Kristus. Fil. 1:11 - Rakas ystävä, älä ota esimerkkiä pahasta, vaan hyvästä. Joka tekee hyvää, on Jumalasta, mutta se, joka tekee pahaa, ei ole Jumalaa nähnyt. 3. Joh. 1:11 10. Pyrkikää saamaan selville, mikä on Herran mielen mukaista. - Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä. Room. 12:2 - niin että osaisitte erottaa, mikä on tärkeää, säilyisitte puhtaina ja moitteettomina odottaessanne Kristuksen päivää Fil. 1:10 - Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää. 1. Tess. 5:21 11. Älkää osallistuko pimeyden töihin: ne eivät kanna hedelmää. Tuokaa ne päivänvaloon. - "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Matt. 18:15 - Nuhtele syntiä tekeviä kaikkien kuullen, jotta muutkin pelkäisivät. 1. Tim. 5:20 - julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan, nuhtele, moiti ja kehota, aina kärsivällisesti opettaen. 2. Tim. 4:2 12. Mitä sellaiset ihmiset salassa tekevät, on häpeällistä sanoakin, - Jumala vaatii tuomiolle kaikista salatuistakin teoista, niin hyvistä kuin pahoista. Saarn. 12:14 - Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, Room. 1:26 - Tämä tulee näkyviin sinä päivänä, jona Jumala minun julistamani evankeliumin mukaisesti tuo ihmisten sisimmätkin salaisuudet Kristuksen Jeesuksen tuomittaviksi. Room. 2:16 13. mutta kaikki tulee ilmi, kun valo sen paljastaa. - Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Joh. 3:20 - Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta." Joh. 3:21 - Älkää siis tuomitko ennenaikaisesti, ennen kuin Herra tulee. Hän valaisee pimeyden kätköt ja tuo esiin sydänten ajatukset, ja silloin itse kukin saa kiitoksen Jumalalta. 1. Kor. 4:5 14. Kaikki, mikä on paljastettu, on valossa. Sen vuoksi sanotaankin: – Herää, sinä joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus on sinua valaiseva! - Nouse, loista kirkkaana, Jerusalem, sillä sinun valosi saapuu ja Herran kirkkaus koittaa sinun yllesi. Jes. 60:1 - Tehän tiedätte, mikä hetki on käsillä. Teidän on aika herätä unesta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun meistä tuli uskovia. Room. 13:11 - Jos siis teidät on yhdessä Kristuksen kanssa herätetty kuolleista, niin tavoitelkaa sitä mikä on ylhäällä, missä Kristus istuu Jumalan oikealla puolella. Kol. 3:1 15. Katsokaa siis tarkoin, miten elätte: älkää eläkö tyhmien tavoin, vaan niin kuin viisaat. - Viisaan viisaus on elämäntaitoa, tyhmän tyhmyys itsensä pettämistä. Sananl. 14:8 - "Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset. Matt. 10:16 - Teidän kuuliaisuutenne on tullut kaikkien tietoon. Siksi olen teistä iloinen ja toivon, että olisitte taitavia hyvässä mutta taitamattomia pahassa. Room. 16:19 16. Käyttäkää oikein jokainen hetki, sillä tämä aika on paha. - Joka rakastaa tietoa, rakastaa kuria, tyhmä se, joka nuhteita vihaa. Sananl. 12:1 - Sen takia viisas vaikenee tällaisena aikana, sillä tämä on paha aika. Aam. 5:13 - Suhtautukaa viisaasti ulkopuolisiin, käyttäkää sopivaa hetkeä hyväksenne. Kol. 4:5 17. Älkää olko järjettömiä, vaan ymmärtäkää, mikä on Herran tahto. - "Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua. Luuk. 12:47 - Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä. Room. 12:2 - Jumalan tahto on, että te pyhitytte. Kavahtakaa siveettömyyttä! 1. Tess. 4:3 18. Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne. - (3:1) – Tämän jälkeen on tapahtuva, että minä vuodatan henkeni kaikkiin ihmisiin. Ja niin teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaisenne näkevät näkyjä, vanhuksenne ennusunia. Joel 2:28 - Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät." Luuk. 11:13 - "Pitäkää varanne, etteivät juopottelu ja päihtymys tai jokapäiväisen elämän huolet turruta teitä, niin että se päivä yllättää teidät Luuk. 21:34 19. Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle - Virittäkää hänelle uusi laulu, soittakaa kauniisti, huutakaa riemunne julki. Ps. 33:3 - Keskiyön aikaan Paavali ja Silas rukoilivat ja laulaen ylistivät Jumalaa, ja toiset vangit kuuntelivat heitä. Ap. t. 16:25 - Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja. Kol. 3:16 20. ja kiittäkää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. - Ylistäköön minun suuni Herraa, hänen pyhää nimeään kiittäkööt kaikki luodut aina ja ikuisesti! Ps. 145:21 - Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta. 1. Tess. 5:18 - Olkaamme sen tähden hänen välityksellään alati uhraamassa Jumalalle kiitosuhria, niiden huulten hedelmää, jotka tunnustavat hänen nimeään. Hepr. 13:15 21. Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen. - Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne. Fil. 2:3 - Taipukaa Herran vuoksi kaiken maallisen järjestyksen alaisuuteen: keisarin, koska hän on kaikkien yläpuolella, 1. Piet. 2:13 - Samoin te, jotka olette nuorempia, tyytykää asemaanne vanhimpien alaisina. Ja te kaikki: pukeutukaa keskinäiseen nöyryyteen, sillä Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. 1. Piet. 5:5 22. Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, - Naiselle hän sanoi: – Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi. Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan. 1. Moos. 3:16 - olemaan puhtaita ja siveitä, hoitamaan hyvin kotinsa ja mukautumaan miehensä tahtoon, jottei Jumalan sana joutuisi pilkan kohteeksi. Tit. 2:5 - Samoin te, vaimot, olkaa kuuliaisia miehellenne, jotta myös ne miehet, jotka ehkä eivät usko Jumalan sanaan, nyt vaimonsa elävällä esimerkillä ilman sanojakin voitettaisiin, 1. Piet. 3:1 23. sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. - Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala. 1. Kor. 11:3 - Hän on myös ruumiin pää, ja ruumis on seurakunta. Hän on alku. Hän nousi esikoisena kuolleista, jotta hän olisi kaikessa ensimmäinen. Kol. 1:18 - Nyt iloitsen saadessani kärsiä teidän hyväksenne. Sen, mitä Kristuksen ahdistuksista vielä puuttuu, minä täytän omassa ruumiissani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta. Kol. 1:24 24. Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon. - Mutta se koskee myös kaikkia teitä: jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään. Ef. 5:33 - Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon, niin kuin Herraan uskoville sopii. Kol. 3:18 - Samoin te, vaimot, olkaa kuuliaisia miehellenne, jotta myös ne miehet, jotka ehkä eivät usko Jumalan sanaan, nyt vaimonsa elävällä esimerkillä ilman sanojakin voitettaisiin, 1. Piet. 3:1 25. Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta - joka uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden pelastaakseen meidät nykyisestä pahasta maailmasta, niin kuin oli Jumalan, meidän Isämme, tahto. Gal. 1:4 - Miehet, rakastakaa vaimoanne, älkää kohdelko häntä tylysti. Kol. 3:19 - Samoin te, miehet, eläkää vaimonne kanssa ymmärtäväisesti, muistaen, että hän on heikompi osapuoli. Osoittakaa hänelle kunnioitusta, sillä hän on yhtä lailla armon ja elämän perillinen. Näin ei mikään tule esteeksi rukouksillenne. 1. Piet. 3:7 26. pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla - Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät. Joh. 15:3 - Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus. Joh. 17:17 - hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Tit. 3:5 27. voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä. - Rakkaani, kaikki sinussa on kaunista, sinä olet täydellinen! Laul. l. 4:7 - Vartioin teitä intohimoisesti Jumalan puolesta. Olenhan kihlannut teidät yhdelle ainoalle miehelle, Kristukselle, ja tahdon tuoda teidät hänen eteensä kuin puhtaan neitsyen. 2. Kor. 11:2 - Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhlaasuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. Ilm. 21:2 28. Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. - Ja mies sanoi: – Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani. Naiseksi häntä sanottakoon: miehestä hänet on otettu. 1. Moos. 2:23 - Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. 1. Moos. 2:24 - Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Matt. 22:39 29. Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä. Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa, - Jos isäntä ottaa toisen vaimon, hän ei saa vähentää ensimmäisen ruokaa, vaatetusta eikä aviollisia oikeuksia. 2. Moos. 21:10 - Vehmailla niityillä minä niitä kaitsen, niiden laidun on Israelin korkeilla vuorilla. Siellä, vehreillä kedoilla, ne saavat levätä, ne saavat käyskennellä Israelin vuorten rehevillä laidunmailla. Hes. 34:14 - vaikka Kristuksen apostoleina olisimme voineet vaatia itsellemme arvonantoa. Ollessamme teidän luonanne olimme lempeitä kuin lapsiaan hoivaava äiti. 1. Tess. 2:7 30. omaa ruumistaan, jonka jäseniä me olemme. - Ja mies sanoi: – Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani. Naiseksi häntä sanottakoon: miehestä hänet on otettu. 1. Moos. 2:23 - samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä. Room. 12:5 - Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen. 1. Kor. 12:27 31. "Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." - Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. 1. Moos. 2:24 - Ja hän jatkoi: "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. Matt. 19:5 - Ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, on samaa ruumista hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." 1. Kor. 6:16 32. Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. - Niin kuin nuorukainen ottaa neidon vaimokseen, niin sinun lapsesi ottavat sinut omakseen, niin kuin sulhanen iloitsee morsiamestaan, niin sinun Jumalasi iloitsee sinusta. Jes. 62:5 - Vartioin teitä intohimoisesti Jumalan puolesta. Olenhan kihlannut teidät yhdelle ainoalle miehelle, Kristukselle, ja tahdon tuoda teidät hänen eteensä kuin puhtaan neitsyen. 2. Kor. 11:2 - Iloitkaamme ja riemuitkaamme, antakaamme hänelle kunnia! Nyt on tullut Karitsan häiden aika. Hänen morsiamensa on valmiina, Ilm. 19:7 33. Mutta se koskee myös kaikkia teitä: jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään. - Batseba heittäytyi maahan kuninkaan eteen ja sanoi: "Ikuisesti eläköön herrani, kuningas Daavid!" 1. Kun. 1:31 - Kun tämä sinun kuninkaallinen päätöksesi tulee tunnetuksi koko mahtavassa valtakunnassasi, niin jokainen nainen ylhäisimmästä alhaisimpaan osoittaa vastedes kunnioitusta miehelleen." Est. 1:20 - Saarakin oli kuuliainen Abrahamille ja kutsui häntä herraksi. Ja Saaran tyttäriä tekin olette, kun teette hyvää ettekä anna minkään uhkailun pelottaa itseänne. 1. Piet. 3:6 |