Ap. t. 5

UT alaviittein


1. Muuan Ananias-niminen mies myi yhdessä vaimonsa Safiran kanssa maatilan,

- Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua." Matt. 19:21

- He myivät talonsa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi. Ap. t. 2:45

- Kukaan ei kärsinyt puutetta. Ne, jotka omistivat tilan tai talon, myivät sen ja luovuttivat kauppasumman Ap. t. 4:34

2. mutta pani vaimonsa tieten osan kauppahinnasta syrjään. Loput hän luovutti apostolien haltuun.

- Israelilaiset ovat tehneet syntiä. He ovat rikkoneet määräyksen, jonka minä heille annoin. He ovat salaa ottaneet saalista, joka oli julistettu Herralle kuuluvaksi uhriksi. He ovat varastaneet sitä ja kätkeneet sen omien tavaroittensa joukkoon. Joos. 7:11

- Kun Gehasi tuli yläkaupunkiin, hän otti lahjat palvelijoilta ja kätki ne kotiinsa. Sitten hän lähetti palvelijat takaisin. 2. Kun. 5:24

- "Kirottu olkoon petturi, joka on luvannut antaa Herralle virheettömän uroksen laumastaan mutta uhraakin hänelle viallisen eläimen. Minä olen suuri kuningas, ja kaikki kansat pelkäävät minun nimeäni", sanoo Herra Sebaot. Mal. 1:14

3. Silloin Pietari sanoi: "Ananias, miksi olet antanut sydämesi Saatanan valtaan? Miksi yritit pettää Pyhää Henkeä ja jättää maatilan hinnasta osan itsellesi?

- Mutta Elisa sanoi hänelle: "Etkö usko, että olin hengessäni siellä, kun se mies lähti vaunuistaan takaisin sinua vastaan? Sinusta taisi nyt olla sopiva tilaisuus ottaa vastaan hopeaa ja hankkia vaatteita, oliivitarhoja ja viinitarhoja, lampaita ja nautakarjaa, orjia ja orjattaria? 2. Kun. 5:26

- Silloin meni Saatana Juudakseen, jota kutsuttiin Iskariotiksi; hän oli yksi kahdestatoista opetuslapsesta. Luuk. 22:3

- He olivat kokoontuneet aterialle, ja Paholainen oli jo pannut Juudaksen, Simon Iskariotin pojan, sydämeen ajatuksen, että tämä kavaltaisi Jeesuksen. Joh. 13:2

4. Tilahan oli sinun, kun et vielä ollut myynyt sitä, ja sinun olivat myös rahat, kun sen myit. Kuinka saatoit ryhtyä tällaiseen tekoon? Et sinä ole valehdellut ihmisille, vaan Jumalalle."

- Mooses sanoi vielä: "Saattepa nähdä, että Herra antaa teille tänä iltana lihaa ruoaksi ja aamulla leipää niin paljon kuin jaksatte syödä. Herra on kuullut teidän nurinanne, häntä te olette valituksellanne vaivanneet, ette meitä. Mitä me muka olemme?" 2. Moos. 16:8

- Ei ruoka vie meitä lähemmäs Jumalaa. Emme menetä mitään, jos jätämme syömättä, emmekä voita mitään, jos syömme. 1. Kor. 8:8

- Sen tähden se, joka kääntää selkänsä näille ohjeille, ei käännä selkäänsä ihmiselle vaan Jumalalle, joka antaa teihin Pyhän Henkensä. 1. Tess. 4:8

5. Nämä sanat kuullessaan Ananias lyyhistyi kuolleena maahan, ja kaikki, jotka olivat tätä kuulemassa, joutuivat kauhun valtaan.

- Aaronin pojat Nadab ja Abihu ottivat kumpikin tuliastiansa, sytyttivät niihin tulen, panivat niihin suitsuketta ja toivat näin Herran eteen tulta, jota ei ollut tehty hänen käskynsä mukaisesti. 3. Moos. 10:1

- Pelko levisi ihmisten keskuuteen, ja apostolien kätten kautta tapahtui monia ihmeitä ja tunnustekoja. Ap. t. 2:43

- On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan evankeliumia? 1. Piet. 4:17

6. Nuoret miehet kietoivat Ananiaan ruumiin vaatteeseen, kantoivat hänet ulos ja hautasivat hänet.

- Mooses kutsui luokseen Aaronin sedän Ussielin pojat Misaelin ja Elsafanin ja sanoi heille: "Menkää ja kantakaa sukulaisenne pyhäkön luota leirin ulkopuolelle." 3. Moos. 10:4

- ruumista ei saa jättää siihen yöksi, vaan se on haudattava vielä samana päivänä, sillä puuhun ripustettu on Jumalan kiroama. Älkää saastuttako maata, jonka Herra, teidän Jumalanne, antaa teille omaksi. 5. Moos. 21:23

- Miehet ottivat Jeesuksen ruumiin ja kietoivat sen käärinliinoihin pannen mukaan tuoksuaineita, niin kuin juutalaisten on tapana tehdä haudatessaan vainajansa. Joh. 19:40

7. Kolmisen tuntia myöhemmin tuli Ananiaan vaimo sisään, tapahtuneesta mitään tietämättä.

- Mutta kuolema sille, jonka hallusta sinä löydät jumalasi! Saat sukumme miesten läsnä ollessa itse tutkia, mitä minulla on mukanani, ja ottaa omasi pois." Jaakob ei tiennyt, että Raakel oli varastanut jumalat. 1. Moos. 31:32

- Mutta he eivät tienneet, että Joosef ymmärsi heidän puheensa, sillä hän puhui heille tulkin välityksellä. 1. Moos. 42:23

- Delila huusi: "Simson, filistealaiset tulevat!" Simson heräsi unestaan ja ajatteli: "Minä riistäydyn taas vapaaksi kuten aina ennenkin." Mutta hän ei tiennyt, että Herra oli poistunut hänestä. Tuom. 16:20

8. Pietari kysyi häneltä: "Sano minulle, tähänkö hintaan te maatilan myitte?" "Niin, juuri siihen hintaan", vastasi nainen.

- minä näin saaliin joukossa kauniin babylonialaisen viitan, kaksisataa sekeliä hopeaa ja viidenkymmenen sekelin painoisen kultaharkon, ja silloin minut valtasi niin suuri himo, että otin nämä tavarat. Ne ovat piilossa maassa telttani alla, hopea alimpana." Joos. 7:21

- Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita." Joh. 8:32

- mutta pani vaimonsa tieten osan kauppahinnasta syrjään. Loput hän luovutti apostolien haltuun. Ap. t. 5:2

9. Silloin Pietari sanoi: "Kuinka te yksissä tuumin ryhdyitte koettelemaan Herran Henkeä? Kuuletko askelia oven takaa? Ne, jotka hautasivat miehesi, kantavat täältä myös sinut."

- Herra Jumala huusi miestä ja kysyi: "Missä sinä olet?" 1. Moos. 3:9

- Silloin Pietari sanoi: "Ananias, miksi olet antanut sydämesi Saatanan valtaan? Miksi yritit pettää Pyhää Henkeä ja jättää maatilan hinnasta osan itsellesi? Ap. t. 5:3

- Meidän ei myöskään tule koetella Herran kärsivällisyyttä, niin kuin jotkut heistä tekivät; he kuolivat käärmeenpuremiin. 1. Kor. 10:9

10. Siinä samassa nainen kaatui kuolleena Pietarin jalkoihin. Nuoret miehet tulivat sisään ja näkivät naisen kuolleen. He veivät hänet pois ja hautasivat hänet miehensä viereen.

- Silloin Herran luota lähti tuli, joka poltti heidät kuoliaaksi Herran edessä. 3. Moos. 10:2

- Näin he vaipuivat kaikkineen elävältä tuonelaan; maa sulkeutui heidän jälkeensä, ja he katosivat Israelin kansan keskeltä. 4. Moos. 16:33

- Nämä sanat kuullessaan Ananias lyyhistyi kuolleena maahan, ja kaikki, jotka olivat tätä kuulemassa, joutuivat kauhun valtaan. Ap. t. 5:5

11. Kauhu valtasi koko seurakunnan ja kaikki jotka tästä kuulivat.

- (89:8) Hän on Jumala, jonka edessä taivaan pyhät vapisevat, jota kaikki hänen ympärillään pelkäävät ja palvovat. Ps. 89:7

- Pelko levisi ihmisten keskuuteen, ja apostolien kätten kautta tapahtui monia ihmeitä ja tunnustekoja. Ap. t. 2:43

- Tämä tuli Efesoksessa sekä juutalaisten että kreikkalaisten tietoon, ja pelko valtasi kaikki ja Herran Jeesuksen nimeä ylistettiin suuresti. Ap. t. 19:17

12. Apostolien kätten kautta tapahtui kansan keskuudessa monia tunnustekoja ja ihmeitä. Uskovat pitivät yhtä ja kokoontuivat Salomon pylväikössä;

- Opetuslapset lähtivät matkaan ja saarnasivat kaikkialla. Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä.] Mark. 16:20

- Kun Jeesus käveli temppelialueella Salomon pylväikössä, Joh. 10:23

- Olenhan teidän keskuudessanne todistanut olevani oikea apostoli, kun olen tehnyt tunnustekoja, ihmeitä ja voimatöitä yhden toisensa jälkeen. 2. Kor. 12:12

13. kukaan muu ei rohjennut liittyä heidän seuraansa. Mutta kansa piti heitä suuressa arvossa,

- (17:27) Mutta israelilaiset sanoivat Moosekselle: "Me olemme hukassa, me tuhoudumme, olemme kaikki tuhon omat! 4. Moos. 17:12

- He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat. Ap. t. 2:47

- Silloin neuvoston jäsenet uhkailivat heitä entistä ankarammin, mutta päästivät heidät sitten vapaaksi kansan tähden. He katsoivat mahdottomaksi rangaista miehiä, sillä kaikki ylistivät Jumalaa sen johdosta, mitä oli tapahtunut. Ap. t. 4:21

14. ja Herraan uskovien määrä kasvoi yhä, niin miesten kuin naistenkin.

- Mutta monet niistä, jotka olivat kuulleet heidän puheensa, uskoivat. Miehiä oli nyt jo noin viisituhatta. Ap. t. 4:4

- Jumalan sana levisi leviämistään. Opetuslasten määrä kasvoi Jerusalemissa nopeasti, ja usko voitti puolelleen myös monia pappeja. Ap. t. 6:7

- Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. Gal. 3:28

15. Ihmiset toivat sairaita kaduille ja panivat heidät vuoteille ja paareille, jotta Pietarin kulkiessa ohi edes hänen varjonsa koskettaisi jotakuta heistä.

- Ja minne hän vain meni, kylään, kaupunkiin tai maaseudun taloon, aina ihmiset toivat sairaita aukioille ja pyysivät, että nämä saisivat edes koskettaa hänen viittansa tupsua. Ja kaikki, jotka koskettivat häntä, paranivat. Mark. 6:56

- "Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, Joh. 14:12

- Jopa pääliinoja ja muita Paavalin käyttämiä vaatekappaleita vietiin sairaiden päälle, ja taudit kaikkosivat ja pahat henget lähtivät pois. Ap. t. 19:12

16. Myös Jerusalemin ympärillä olevista kaupungeista tuli ihmisiä suurin joukoin. He toivat mukanaan sairaita ja saastaisten henkien vaivaamia, ja kaikki nämä tulivat terveiksi.

- Hänen maineensa levisi sieltä koko Syyriaan. Hänen luokseen tuotiin kaikki erilaisista taudeista kärsivät ihmiset – niin pahojen henkien vaivaamat kuin kuunvaihetautiset ja halvaantuneetkin – ja hän paransi heidät. Matt. 4:24

- Ja kun ilta tuli, Jeesuksen luo tuotiin monia pahojen henkien vaivaamia. Hän ajoi sanallaan henget ulos ja paransi kaikki sairaat, Matt. 8:16

- He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat." Mark. 16:18

17. Silloin kiihko valtasi ylipapin ja hänen kannattajansa, koko saddukeusten ryhmäkunnan.

- "Kantaisämme kadehtivat Joosefia ja myivät hänet Egyptiin. Mutta Jumala oli hänen kanssaan Ap. t. 7:9

- Kun juutalaiset näkivät väenpaljouden, kiihko valtasi heidät ja he kiistivät herjaten sen, mitä Paavali puhui. Ap. t. 13:45

- Tämä sai juutalaiset kateuden ja kiihkon valtaan. He värväsivät torilla maleksivia kelvottomia miehiä, haalivat koolle kansaa ja nostattivat kaupungissa mellakan. Sitten he ryntäsivät Jasonin talolle ja yrittivät saada Paavalin ja Silaksen käsiinsä viedäkseen heidät kansan eteen. Ap. t. 17:5

18. He ottivat kiinni apostolit ja panivat heidät vankilaan.

- "Mutta jo ennen tätä teidän kimppuunne käydään ja teitä vainotaan. Teitä viedään tuomiolle synagogiin, teitä teljetään vankilaan, te joudutte kuninkaiden ja maaherrojen eteen minun nimeni tähden. Luuk. 21:12

- He pidättivät Pietarin ja Johanneksen ja panivat nämä yöksi vankilaan; oli näet jo ilta. Ap. t. 4:3

- Mutta Saul tahtoi tuhota seurakunnan. Hän kulki talosta taloon, raastoi miehet ja naiset ulos ja toimitti heidät vankilaan. Ap. t. 8:3

19. Mutta yöllä Herran enkeli avasi vankilan ovet, vei heidät ulos ja sanoi:

- Mutta yhtäkkiä hänen edessään seisoi Herran enkeli ja huone oli täynnä valoa, ja enkeli töytäisi Pietarin hereille sanoen: "Nouse kiireesti." Kahleet putosivat Pietarin käsistä. Ap. t. 12:7

- Yhtäkkiä tuli raju maanjäristys. Vankilan perustukset järkkyivät, kaikki ovet lennähtivät auki, ja kaikkien kahleet irtosivat. Ap. t. 16:26

- Viime yönä näet vierelläni seisoi sen Jumalan enkeli, jonka oma minä olen ja jota minä palvelen. Ap. t. 27:23

20. "Lähtekää täältä. Menkää temppeliin ja julistakaa kansalle kaikki tämän uuden elämän sanat."

- Simon Pietari vastasi hänelle: "Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. Joh. 6:68

- kun pidätte esillä elämän sanaa, ja minä voin Kristuksen tulemisen päivänä ylpeillä siitä, että en ole turhan vuoksi ponnistellut ja nähnyt vaivaa. Fil. 2:16

- Mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme: elämän Sanasta. 1. Joh. 1:1

21. Apostolit tekivät niin. Kun päivä koitti, he menivät temppeliin ja alkoivat opettaa. Ylipappi ja hänen lähimmät miehensä kutsuivat heti aamulla koolle Suuren neuvoston, kaikki Israelin kansan vanhimmat, ja lähettivät noutamaan apostoleja vankilasta.

- Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen. Matt. 5:22

- Varhain aamulla hän tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä. Joh. 8:2

- Pietari lähti enkelin mukaan. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt, että se, mitä hänelle tapahtui, oli totta, vaan luuli sitä näyksi. Ap. t. 12:9

22. Sinne tultuaan palvelijat eivät kuitenkaan löytäneet heitä. He palasivat ja kertoivat:

- ja kun he menivät sisälle hautaan, he eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. Luuk. 24:3

- Kun Herodes etsinnöistä huolimatta ei saanut häntä käsiinsä, hän kuulusteli vartijoita ja käski teloittaa heidät. Sen jälkeen hän lähti Juudeasta ja siirtyi Kesareaan. Ap. t. 12:19

- Kun näitä ei löytynyt, he raahasivat Jasonin ja joitakin muita veljiä kaupungin viranomaisten luo ja huusivat: "Nyt ne koko maailman villitsijät ovat tulleet tännekin, Ap. t. 17:6

23. "Me näimme omin silmin, että vankila oli tarkoin lukittu ja vartijat seisoivat ovilla, mutta kun avasimme oven, emme löytäneet sieltä ketään."

- Hän, joka hallitsee taivaassa, nauraa, Herra pilkkaa heitä. Ps. 2:4

- Ei auta viisaus Herran edessä, ei ymmärrys, ei ihmisen harkinta. Sananl. 21:30

- Aamulla sotilaiden keskuudessa syntyi tavaton hämminki. Mitä oli tapahtunut Pietarille? Ap. t. 12:18

24. Tämän kuultuaan temppelivartioston päällikkö ja ylipapit olivat ymmällä eivätkä voineet käsittää, mitä oikein oli tapahtunut.

- Neljännesruhtinas Herodes sai kuulla kaikesta tästä eikä tiennyt mitä ajatella. Jotkut näet sanoivat, että Johannes oli noussut kuolleista, Luuk. 9:7

- Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. Luuk. 24:4

- He eivät tienneet, mitä ajatella. Ihmeissään he kyselivät toinen toiseltaan: "Mitä tämä oikein on?" Ap. t. 2:12

25. Silloin tuli joku sanomaan: "Ne miehet, jotka te panitte vankilaan, ovat täällä temppelissä ja opettavat kansaa."

- Jo varhain aamulla kansa tuli temppeliin hänen luokseen kuulemaan häntä. Luuk. 21:38

- Varhain aamulla hän tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä. Joh. 8:2

- Apostolit tekivät niin. Kun päivä koitti, he menivät temppeliin ja alkoivat opettaa. Ylipappi ja hänen lähimmät miehensä kutsuivat heti aamulla koolle Suuren neuvoston, kaikki Israelin kansan vanhimmat, ja lähettivät noutamaan apostoleja vankilasta. Ap. t. 5:21

26. Vartioston päällikkö lähti miehineen noutamaan apostoleita ja toi heidät paikalle. Väkivaltaa he eivät käyttäneet, sillä he pelkäsivät, että kansa voisi kivittää heidät.

- Herodes olisi halunnut surmata Johanneksen mutta pelkäsi kansaa, joka piti Johannesta profeettana. Matt. 14:5

- Ylipapit ja lainopettajat miettivät miettimistään, millä keinoin saisivat Jeesuksen raivatuksi tieltä, sillä he pelkäsivät kansaa. Luuk. 22:2

- Silloin neuvoston jäsenet uhkailivat heitä entistä ankarammin, mutta päästivät heidät sitten vapaaksi kansan tähden. He katsoivat mahdottomaksi rangaista miehiä, sillä kaikki ylistivät Jumalaa sen johdosta, mitä oli tapahtunut. Ap. t. 4:21

27. Apostolit tuotiin neuvoston eteen, ja ylipappi alkoi kuulustella heitä.

- Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen. Matt. 5:22

- Kun päivä koitti, kokoontuivat kansan vanhimmat, ylipapit ja lainopettajat neuvoston istuntoon. Jeesus tuotiin heidän eteensä, Luuk. 22:66

- He käskivät tuoda apostolit eteensä ja kysyivät: "Millä voimalla ja kenen nimessä te tämän teitte?" Ap. t. 4:7

28. Hän sanoi: "Me kielsimme jyrkästi teitä opettamasta sen miehen nimessä. Mutta nyt koko Jerusalem on täynnä teidän oppianne ja te yritätte panna sen miehen kuoleman meidän syyksemme."

- Profeetan nähdessään Ahab kysyi häneltä: "Siinäkö sinä nyt olet, sinä, joka olet saattanut Israelin kurjuuteen?" 1. Kun. 18:17

- Kaikki huusivat yhteen ääneen: "Hänen verensä saa tulla meidän ja meidän lastemme päälle!" Matt. 27:25

- He kutsuivat apostolit sisään ja kielsivät heitä enää puhumasta tai opettamasta yhtään mitään Jeesuksen nimessä. Ap. t. 4:18

29. Tähän Pietari ja muut apostolit vastasivat: "Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.

- Ja miehelle hän sanoi: – Koska teit niin kuin vaimosi sanoi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä, niin olkoon maa sinun takiasi kirottu. Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi niin kauan kuin elät. 1. Moos. 3:17

- Kun Daniel sai tietää, että tällainen määräys oli annettu, hän meni taloonsa. Sen kattohuoneen ikkunat olivat Jerusalemiin päin, ja kolme kertaa päivässä Daniel polvistui siellä ja rukoili ja kiitti Jumalaansa, niin kuin hänellä ennenkin oli ollut tapana. Dan. 6:10

- Mutta Pietari ja Johannes vastasivat heille: "Onko Jumalan edessä oikein totella ennemmin teitä kuin Jumalaa? Ratkaiskaa itse. Ap. t. 4:19

30. Meidän isiemme Jumala on herättänyt kuolleista Jeesuksen, jonka te ripustitte ristinpuulle ja murhasitte.

- Te surmasitte elämän ruhtinaan! Mutta Jumala herätti hänet kuolleista; me olemme sen todistajia. Ap. t. 3:15

- Tämän me voimme vahvistaa todeksi, kaiken tämän, minkä hän teki Juudean maassa ja Jerusalemissa. Hänet he ripustivat ristinpuulle ja surmasivat, Ap. t. 10:39

- Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu: "Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun." Gal. 3:13

31. Jumala on korottanut hänet oikealle puolelleen Ruhtinaaksi ja Pelastajaksi johdattaakseen Israelin kääntymykseen ja antaakseen sille synnit anteeksi.

- Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Luuk. 2:11

- Jumala on korottanut hänet oikealle puolelleen, ja hän on ottanut vastaan Isän lupaaman Pyhän Hengen lahjan ja vuodattanut sen, niin kuin te voitte nähdä ja kuulla. Ap. t. 2:33

- Hän, joka on kaiken luoja ja perusta, tahtoi tuoda paljon lapsia kirkkauteen, ja siksi hänen tuli tehdä heidän pelastajansa ja perilleviejänsä kärsimysten kautta täydelliseksi. Hepr. 2:10

32. Me olemme kaiken tämän todistajat – samoin Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille jotka häntä tottelevat."

- "Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta. Joh. 15:26

- Myös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani alusta asti. Joh. 15:27

- Tämän me voimme vahvistaa todeksi, kaiken tämän, minkä hän teki Juudean maassa ja Jerusalemissa. Hänet he ripustivat ristinpuulle ja surmasivat, Ap. t. 10:39

33. Tämän kuullessaan neuvoston jäsenet olivat pakahtua raivosta ja aikoivat tappaa heidät.

- mutta Kainin ja hänen uhrinsa puoleen hän ei katsonut. Silloin Kain suuttui kovin ja hänen katseensa synkistyi. 1. Moos. 4:5

- Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. Luuk. 4:28

- Tämän kuullessaan neuvoston jäsenet olivat pakahtua raivosta ja kiristelivät hampaitaan. Ap. t. 7:54

34. Silloin nousi neuvoston keskeltä eräs fariseus, Gamaliel-niminen lainopettaja, jota koko kansa piti arvossa. Hän käski viedä miehet hetkeksi ulos

- Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä. Hän istui opettajien keskellä, kuunteli heitä ja teki heille kysymyksiä. Luuk. 2:46

- He käskivät apostolien poistua istuntosalista ja neuvottelivat keskenään: Ap. t. 4:15

- "Minä olen juutalainen. Olen syntynyt Kilikian Tarsoksessa mutta kasvanut tässä kaupungissa. Gamalielin oppilaana minut on kasvatettu isiemme lain kaikkien vaatimusten mukaan. Kiivaasti minä taistelin Jumalan puolesta, juuri niin kuin te kaikki tänään teette. Ap. t. 22:3

35. ja sanoi sitten: "Israelilaiset, harkitkaa tarkoin, ennen kuin teette mitään näille miehille.

- "Tappoivatko kuningas Hiskia ja Juudan kansa Miikan? Eikö kuningas päinvastoin pelännyt Herraa ja rukoillut häntä leppymään? Niin Herra muutti mielensä ja säästi heidät tuholta, jolla hän oli heitä uhannut. Me olemme nyt syöksemässä itsemme suureen onnettomuuteen." Jer. 26:19

- Kun Pilatus istui tuomarinistuimellaan, hän sai vaimoltaan sanan: "Älä tee mitään sille pyhälle miehelle. Näin hänestä viime yönä pahaa unta." Matt. 27:19

- Tätä ei kukaan voi kiistää. Pysykää siis rauhallisina, älkää tehkö mitään harkitsematonta. Ap. t. 19:36

36. Ennen meidän päiviämme esiintyi Teudas. Hän väitti jokin olevansa ja saikin mukaansa neljäsataa miestä, mutta hänet tapettiin ja koko hänen kannattajajoukkonsa hävisi jäljettömiin.

- Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan. Matt. 24:24

- Jo pitkään oli kaupungissa harjoittanut noituutta muuan Simon, joka väitti olevansa jotakin suurta ja piti Samarian kansaa ihmetyksen vallassa. Ap. t. 8:9

- "Etkö siis olekaan se egyptiläinen, joka jonkin aikaa sitten nousi kapinaan neljäntuhannen murhamiehen kanssa ja vei heidät autiomaahan?" Ap. t. 21:38

37. Hänen jälkeensä esiintyi verollepanon aikoihin Juudas Galilealainen. Myös Juudas houkutteli kansaa puolelleen, mutta hänkin sai surmansa ja koko hänen kannattajajoukkonsa joutui hajalle.

- jumalattoman ilo kestää vain hetken, rienaajan onni on pian ohi. Job 20:5

- (7:15) Hän hautoo pahoja aikeita, kantaa sisimmässään tuhoa, synnyttää valhetta. Ps. 7:14

- Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Luuk. 2:1

38. Siksi annan teille nyt tämän neuvon: jättäkää nämä miehet rauhaan, antakaa heidän olla. Jos tämä heidän ajamansa hanke on lähtöisin ihmisistä, se kukistuu itsestään.

- (4:9) Vihollisemme saivat kuulla, että heidän suunnitelmansa oli tullut meidän tietoomme. Näin Jumala oli tehnyt heidän aikeensa tyhjäksi, ja me palasimme kaikki muurille, kukin omaan työhönsä. Neh. 4:15

- Ei auta viisaus Herran edessä, ei ymmärrys, ei ihmisen harkinta. Sananl. 21:30

- Hän vastasi: "Jokainen istutus, joka ei ole minun taivaallisen Isäni istuttama, revitään juurineen pois. Matt. 15:13

39. Jos se taas on Jumalasta, te ette pysty heitä kukistamaan. Pitäkää varanne! Entä jos te taistelettekin itseään Jumalaa vastaan?" Gamalielin puhe saavutti vastakaikua.

- olen nyt ja aina. Kukaan ei voi väistää minun kättäni. Kuka voi tehdä tyhjäksi minun tekoni? Jes. 43:13

- (4:32) Maan asukkaat ovat kaikki tyhjän veroiset. Tahtonsa mukaisesti hän tekee taivaan joukoille ja maan asukkaille, eikä ole ketään, joka voisi estää hänen työtään ja joka voisi sanoa hänelle: "Mitä sinä teet?" Dan. 4:35

- Jos siis Jumala silloin, kun heistä tuli Herraan Jeesukseen uskovia, antoi heille samanlaisen lahjan kuin meille, mikä olin minä estämään Jumalaa?" Ap. t. 11:17

40. Neuvosto kutsui apostolit sisään, ruoskitti heidät ja kielsi heitä puhumasta Jeesuksen nimessä, mutta päästi heidät vapaaksi.

- "Pitäkää varanne, sillä ihmiset vievät teidät oikeuden eteen ja ruoskivat teitä synagogissaan. Matt. 10:17

- "Pitäkää varanne! Teidät viedään oikeuteen ja teitä piestään synagogissa. Maaherrojen ja kuninkaiden eteen te joudutte minun nimeni tähden, todistukseksi heille. Mark. 13:9

- He kutsuivat apostolit sisään ja kielsivät heitä enää puhumasta tai opettamasta yhtään mitään Jeesuksen nimessä. Ap. t. 4:18

41. Apostolit lähtivät neuvostosta iloisina siitä, että olivat saaneet kunnian kärsiä häväistystä Jeesuksen nimen tähden.

- Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta. Matt. 5:10

- Teille on suotu se armo, että saatte uskoa Kristukseen ja vielä kärsiäkin hänen puolestaan. Fil. 1:29

- Iloitkaa päinvastoin sitä enemmän, mitä enemmän pääsette osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä, jotta saisitte iloita ja riemuita myös silloin, kun hänen kirkkautensa ilmestyy. 1. Piet. 4:13

42. Entiseen tapaan he joka päivä opettivat temppelissä ja kodeissa ja julistivat, että Jeesus on Messias.

- Hän opetti sitten joka päivä temppelissä. Ylipapit, lainopettajat ja muut kansan johtomiehet miettivät, miten raivaisivat hänet pois tieltä. Luuk. 19:47

- Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin. Ap. t. 2:46

- Filippos rupesi puhumaan, aloitti tuosta kirjoitusten kohdasta ja julisti miehelle evankeliumia Jeesuksesta. Ap. t. 8:35

[Seuraava luku]