Ap. t. 28

UT alaviittein


1. Päästyämme turvaan saimme tietää, että saari oli Malta.

- Jollekin saarelle me vielä ajaudumme." Ap. t. 27:26

- Aamun valjetessa merimiehet eivät tunteneet edessä olevaa maata, mutta he huomasivat matalarantaisen poukaman ja päättivät yrittää ohjata laivan sinne. Ap. t. 27:39

- ja heidän perässään toisten, joko lankkujen varassa tai muilla laivan kappaleilla. Näin kaikki pääsivät onnellisesti maihin. Ap. t. 27:44

2. Saaren asukkaat kohtelivat meitä tavattoman ystävällisesti. He sytyttivät nuotion ja kutsuivat meidät kaikki sen ääreen, sillä ilma oli kylmä ja oli alkanut sataa.

- Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Luuk. 10:34

- Oli kylmä, ja siksi palvelijat ja vartijat olivat sytyttäneet hiilivalkean ja lämmittelivät sen ääressä. Myös Pietari seisoi heidän joukossaan lämmittelemässä. Joh. 18:18

- Seuraavana päivänä saavuimme Sidoniin, ja Julius, joka kohteli Paavalia hyvin, antoi hänen käydä ystävien luona hoitoa saamassa. Ap. t. 27:3

3. Paavali keräsi sylyksen risuja ja pani ne nuotioon, mutta kuumuus ajoi sieltä esiin kyyn, ja se kävi kiinni Paavalin käteen.

- Sarvikyyn myrkkyä hän on itseensä imenyt, käärmeen kieli hänet surmaa. Job 20:16

- Kunpa leimahtaisit kuin tuli tiheikössä, kuin tuli, joka saa veden kiehumaan! Jes. 64:1

- Mutta kun Johannes näki, että hänen kasteelleen oli tulossa myös monia fariseuksia ja saddukeuksia, hän sanoi heille: "Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan? Matt. 3:7

4. Kun saarelaiset näkivät käärmeen riippuvan hänen kädessään, he sanoivat toisilleen: "Tuo on varmaankin murhamies. Merestä hän pelastui, mutta kostotar ei sallinut hänen elää."

- Näin te tulette syypäiksi kaikkeen viattomaan vereen, joka maan päällä on vuodatettu, hurskaan Abelin verestä aina Sakarjan, Barakjan pojan, vereen asti, hänen, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välille. Matt. 23:35

- Jeesus sanoi siihen: "Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Luuk. 13:2

- Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? Luuk. 13:4

5. Mutta Paavali ravisti käärmeen tuleen, eikä hänelle tapahtunut mitään,

- He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat." Mark. 16:18

- Niin, minä olen antanut teille vallan: te voitte polkea käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä se vahingoita teitä. Luuk. 10:19

- Rauhan Jumala on pian murskaava Saatanan teidän jalkojenne alle. Herramme Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne. Room. 16:20

6. vaikka saarelaiset odottivat käden ajettuvan tai Paavalin kaatuvan äkkiä kuolleena maahan. Kun he olivat aikansa odottaneet ja näkivät, ettei Paavalille tapahtunut mitään merkillistä, he tulivat toisiin ajatuksiin ja sanoivat: "Hän on joku jumala."

- Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi: – Hoosianna, Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa! Matt. 21:9

- Pilatus kysyi: "Mitä minä sitten teen Jeesukselle, jota sanotaan Kristukseksi?" Kaikki vastasivat: "Ristiinnaulittakoon!" Matt. 27:22

- Kansa huusi siihen: "Jumalan ääni, ei ihmisen!" Ap. t. 12:22

7. Lähistöllä oli maatiloja, jotka omisti Publius, saaren ylin virkamies. Hän otti meidät luokseen ja piti meitä ystävällisesti vierainaan kolmen päivän ajan.

- "Joka ottaa vastaan teidät, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt. Matt. 10:40

- Sakkeus tuli kiireesti alas ja otti iloiten Jeesuksen vieraakseen. Luuk. 19:6

- Saaren asukkaat kohtelivat meitä tavattoman ystävällisesti. He sytyttivät nuotion ja kutsuivat meidät kaikki sen ääreen, sillä ilma oli kylmä ja oli alkanut sataa. Ap. t. 28:2

8. Publiuksen isä makasi vuoteenomana; hänellä oli kuumetta ja paha vatsatauti. Paavali meni hänen luokseen, rukoili, pani kätensä hänen päälleen ja paransi hänet.

- Kun Jeesus vielä puhui heille, sinne tuli eräs synagogan esimies. Hän kumartui maahan Jeesuksen edessä ja sanoi: "Tyttäreni on kuollut juuri äsken, mutta tule ja pane kätesi hänen päälleen, niin hän virkoaa." Matt. 9:18

- Niinpä hän ei voinut tehdä siellä yhtään voimatekoa; vain muutamia sairaita hän paransi panemalla kätensä heidän päälleen. Mark. 6:5

- Pietari käski kaikkien poistua. Hän polvistui ja rukoili. Sitten hän kääntyi vainajan puoleen ja sanoi: "Tabita, nouse!" Nainen avasi silmänsä, ja nähdessään Pietarin hän nousi istumaan. Ap. t. 9:40

9. Tämän jälkeen tulivat saaren muutkin sairaat Paavalin luo, ja he saivat avun vaivoihinsa.

- Heidän noustessaan veneestä ihmiset huomasivat, kuka oli tullut, Mark. 6:54

- Apostolien kätten kautta tapahtui kansan keskuudessa monia tunnustekoja ja ihmeitä. Uskovat pitivät yhtä ja kokoontuivat Salomon pylväikössä; Ap. t. 5:12

- Ihmiset toivat sairaita kaduille ja panivat heidät vuoteille ja paareille, jotta Pietarin kulkiessa ohi edes hänen varjonsa koskettaisi jotakuta heistä. Ap. t. 5:15

10. Monin tavoin he sitten osoittivat meille kunnioitustaan, ja kun taas jatkoimme matkaa, he antoivat meille kaikkea, mitä tarvitsimme.

- Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa spitaalisia ja ajakaa pois pahoja henkiä. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. Matt. 10:8

- Siksi pidin välttämättömänä kehottaa näitä veljiä lähtemään teidän luoksenne ennen meitä ja järjestämään lupaamanne lahjan etukäteen kuntoon, niin että se olisi valmiina ja olisi runsas eikä kitsas. 2. Kor. 9:5

- Vanhimmat, jotka johtavat hyvin seurakuntaa, ansaitsevat sekä kunnioituksen että taloudellisen tuen, varsinkin ne, jotka tekevät työtä sananjulistajina ja opettajina. 1. Tim. 5:17

11. Kolmen kuukauden kuluttua lähdimme merelle laivassa, joka oli talvehtinut saarella. Laiva oli aleksandrialainen, ja sen keulassa oli Castorin ja Polluxin kuvat.

- Miehet pelkäsivät ja kunnioittivat nyt Herraa, uhrasivat hänelle teurasuhrin ja tekivät pyhiä lupauksia. Joona 1:16

- Sieltä sadanpäällikkö löysi aleksandrialaisen laivan, joka oli lähdössä Italiaan, ja siirsi meidät siihen. Ap. t. 27:6

- Epäjumalille uhratun lihan syömisestä sanon näin: Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala. 1. Kor. 8:4

12. Tulimme Syrakusaan ja viivyimme siellä kolme päivää.

- Päästyään järven yli he tulivat rantaan Gennesaretissa. Mark. 6:53

- Lähdettyämme sieltä taas merelle tulimme seuraavana päivänä Kiossaaren kohdalle, sitä seuraavana olimme Samoksessa, ja päivää myöhemmin saavuimme Miletokseen. Ap. t. 20:15

- Tyroksesta lähdettyämme purjehdimme Ptolemaikseen; sinne merimatkamme päättyi. Menimme tervehtimään veljiä ja viivyimme päivän heidän luonaan. Ap. t. 21:7

13. Sitten lähdimme taas purjehtimaan ja saavuimme Regiumiin. Kun olimme olleet siellä päivän, alkoi puhaltaa etelätuuli, ja me pääsimme kahdessa päivässä Puteoliin.

- Hän päästi taivaasta irti itätuulen ja nostatti voimallaan tuulen etelästä. Ps. 78:26

- Tai kun tuulee etelästä, te sanotte: 'Tulee helle', ja niin tulee. Luuk. 12:55

- Kun sitten alkoi puhaltaa heikko etelätuuli, he luulivat onnistuvansa aikeessaan, nostivat ankkurin ja purjehtivat aivan Kreetan rannikkoa pitkin. Ap. t. 27:13

14. Siellä tapasimme veljiä, ja nämä pyysivät meitä jäämään viikoksi luokseen. Näin me saavuimme Roomaan.

- Olen kaikkien niiden ystävä, jotka pelkäävät sinua ja noudattavat sinun säädöksiäsi. Ps. 119:63

- Tästä sai veljien keskuudessa alkunsa käsitys, ettei se opetuslapsi kuole. Jeesus ei kuitenkaan sanonut Pietarille, ettei tämä opetuslapsi kuole. Hän sanoi: "Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen?" Joh. 21:23

- Apolloksen ollessa Korintissa Paavali vaelsi ylänköseutujen halki ja tuli Efesokseen. Hän tapasi siellä muutamia opetuslapsia Ap. t. 19:1

15. Siellä asuvat veljet olivat jo kuulleet meistä ja tulivat meitä vastaan Forum Appiin ja Tres Tabernaen pikkukaupunkeihin saakka. Nähdessään heidät Paavali kiitti Jumalaa ja sai lisää rohkeutta.

- ottivat palmunoksia ja menivät häntä vastaan huutaen: – Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä, Israelin kuningas! Joh. 12:13

- sitten kun menen Espanjaan. Toivon, että voisin tällä matkallani tavata teidät ja että te auttaisitte minut matkaan sieltä eteenpäin, kun olen ensin saanut jonkin aikaa nauttia seurastanne. Room. 15:24

- Vaikka ruumiillinen tilani pani teidät koetukselle, ette halveksineet ettekä inhonneet minua vaan otitte minut vastaan kuin Jumalan enkelin, kuin Kristuksen Jeesuksen. Gal. 4:14

16. Kun sitten olimme perillä Roomassa, Paavalille annettiin lupa asua omassa asunnossa yhdessä häntä vartioivan sotilaan kanssa.

- Hän antoi sadanpäällikölle käskyn, että Paavalia oli pidettävä vankilassa mutta hänelle oli suotava helpotuksia eikä hänen ystäviään saanut estää pitämästä hänestä huolta. Ap. t. 24:23

- Seuraavana päivänä saavuimme Sidoniin, ja Julius, joka kohteli Paavalia hyvin, antoi hänen käydä ystävien luona hoitoa saamassa. Ap. t. 27:3

- Sadanpäällikkö kuitenkin esti heidän aikeensa, sillä hän halusi pelastaa Paavalin. Hän käski uimataitoisten hypätä ensimmäisinä mereen ja pyrkiä rantaan Ap. t. 27:43

17. Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan. Nyt minut on tuotu vangittuna tänne.

- Me olemme kuulleet hänen sanovan, että Jeesus, se Nasaretilainen, hajottaa tämän paikan ja muuttaa säädökset, jotka Mooses on meille antanut." Ap. t. 6:14

- Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan." Ap. t. 25:8

- Paavali vastasi: "Minä seison nyt keisarin tuomioistuimen edessä, ja sen edessä minun asiani on ratkaistava. Juutalaisia vastaan en ole millään tavoin rikkonut, niin kuin itsekin hyvin tiedät. Ap. t. 25:10

18. Roomalaiset kyllä olisivat kuulustelun jälkeen päästäneet minut vapaaksi, koska en ollut tehnyt mitään, mistä olisin ansainnut kuolemanrangaistuksen,

- Silloin komentaja käski viedä Paavalin kasarmiin. Hän käski ruoskia Paavalia ja kuulustella häntä, jotta saisi selville, miksi juutalaiset niin raivokkaasti hyökkäsivät häntä vastaan. Ap. t. 22:24

- Siellä totesin, että syytteet aiheutuivat heidän lakiaan koskevista kiistakysymyksistä. Mistään sellaisesta häntä ei syytetty, mistä seuraisi kuolemantuomio tai vankeusrangaistus. Ap. t. 23:29

- Salista poistuessaan he puhuivat keskenään: "Tuo mies ei ole tehnyt mitään, mistä ansaitsisi kuoleman tai kahleet." Ap. t. 26:31

19. mutta juutalaiset olivat sitä vastaan. Niinpä minun oli vedottava keisariin – ei kuitenkaan siinä mielessä, että mitenkään tahtoisin syyttää kansaani.

- Tämä Paavali kuitenkin vaati päästä keisarillisen majesteetin tutkittavaksi ja pyysi vartiota siihen saakka, ja niin käskin pitää häntä vankilassa, kunnes lähetän hänet keisarin eteen." Ap. t. 25:21

- En ole kuitenkaan todennut hänen tehneen mitään sellaista, mistä seuraisi kuolemanrangaistus. Mutta nyt hän on itse vedonnut keisarilliseen majesteettiin, ja siksi olen päättänyt lähettää hänet keisarin eteen. Ap. t. 25:25

- Agrippa sanoi Festukselle: "Hänet olisi voitu vapauttaa, ellei hän olisi vedonnut keisariin." Ap. t. 26:32

20. Tämän kaiken takia minä kutsuin teidät tänne saadakseni tavata teidät ja puhua kanssanne. Olen näet kahleissa Israelin toivon tähden."

- Niinpä minä nytkin olen tutkittavana sen tähden, että panen toivoni lupaukseen, jonka Jumala on antanut meidän isillemme. Ap. t. 26:6

- "Vähällä tai paljolla", vastasi Paavali. "Suokoon Jumala, että niin sinusta kuin teistä kaikista muistakin, jotka minua tänään kuulette, tulisi sellaisia kuin minä olen – näitä kahleita lukuun ottamatta." Ap. t. 26:29

- jonka vuoksi olen lähettiläänä, nyt vankilassa. Rukoilkaa, että voisin puhua rohkeasti, niin kuin minun tulee. Ef. 6:20

21. Juutalaiset vastasivat: "Emme ole saaneet Juudeasta mitään kirjettä, jossa kerrottaisiin sinusta, eikä kukaan veljistä ole täällä käydessään puhunut sinusta pahaa, ei julkisesti eikä yksityisesti.

- Häpeään, pahasti häpeään joutuvat kaikki, jotka vihaavat sinua. Ne, jotka sinua syyttävät, tuhoutuvat, häviävät olemattomiin. Jes. 41:11

- sillä hän on lähellä, hän osoittaa syyttömyyteni – kuka voisi minua syyttää! Asettukaamme siis käymään oikeutta. Tahtooko joku ajaa kannetta minua vastaan? Astukoon hän esiin! Jes. 50:8

- ja niin jokainen ase, joka taotaan sinua vastaan, on tehoton. Jokaisen kielen, joka käy sinua syyttämään, sinä osoitat valehtelijaksi. Tämä on Herran palvelijoiden perintöosa. Minä annan heille siihen oikeuden, sanoo Herra. Jes. 54:17

22. Mielellämme kuitenkin kuulisimme, mitä sinä näistä asioista ajattelet. Sen näet olemme saaneet tästä lahkosta tietää, että se kaikkialla herättää vastustusta."

- Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, lapsen äidille: "Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, Luuk. 2:34

- Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon, Ap. t. 24:14

- Eläkää moitteettomasti pakanoiden keskellä, jotta he teitä pahantekijöiksi panetellessaan havaitsisivatkin hyvät tekonne ja ylistäisivät Jumalaa sinä päivänä, jona hän kohtaa heidät. 1. Piet. 2:12

23. He sopivat Paavalin kanssa uudesta tapaamisesta, ja määräpäivänä heitä tuli useampia hänen majapaikkaansa. Aamuvarhaisesta iltamyöhään Paavali todisti heille Jumalan valtakunnasta ja selitti sitä. Mooseksen lakiin ja profeettoihin vedoten hän yritti taivuttaa heidät uskomaan Jeesukseen.

- ja tapansa mukaan Paavali meni sinne. Kolmena sapattina hän keskusteli heidän kanssaan pyhien kirjoitusten pohjalta Ap. t. 17:2

- Kaikkien kuullen hän vakuuttavasti kumosi juutalaisten väitteet ja osoitti kirjoituksiin vedoten, että Jeesus on Messias. Ap. t. 18:28

- Kolmen kuukauden ajan Paavali sitten kävi synagogassa, keskusteli siellä ja puhui rohkeasti ja vetoavasti Jumalan valtakunnasta. Ap. t. 19:8

24. Jotkut vakuuttuivatkin siitä, mitä hän puhui, mutta toiset pysyivät epäuskoisina.

- Tämän kuullessaan pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa, ja kaikki ne, jotka oli säädetty iankaikkiseen elämään, tulivat uskoon. Ap. t. 13:48

- Kaupungin väki jakautui kahtia: toiset olivat juutalaisten, toiset apostolien puolella. Ap. t. 14:4

- Muutamat juutalaiset vakuuttuivat asiasta ja asettuivat kannattamaan Paavalia ja Silasta, samoin suuri joukko jumalaapelkääviä kreikkalaisia sekä useat ylhäiset naiset. Ap. t. 17:4

25. He eivät päässeet keskenään yhteisymmärrykseen, ja heidän lähtiessään Paavali sanoi ainoastaan nämä sanat: "Oikein on Pyhä Henki profeetta Jesajan suulla puhunut teidän isistänne:

- Te tekopyhät! Oikein Jesaja teistä ennusti, kun hän sanoi: Matt. 15:7

- Hän vastasi heille: "Te tekopyhät! Oikein on Jesaja teistä ennustanut. Onhan kirjoitettu: – Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta. Mark. 7:6

- Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet. 2. Piet. 1:21

26. – Mene tämän kansan luo ja sano: Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö. Katsomalla katsokaa älkääkä nähkö.

- Hän sanoi: – Mene ja sano tälle kansalle: Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö. Katsomalla katsokaa älkääkä ymmärtäkö. Jes. 6:9

- Kuka on sokea, jollei minun palvelijani, kuka kuuro, ellei minun sanansaattajani? Kuka on yhtä sokea kuin hän, jonka lähetin matkaan, kuka yhtä kuuro kuin Herran palvelija? Jes. 42:19

- "Ihminen, sinä asut uppiniskaisen kansan parissa. Vaikka heillä on silmät, he eivät näe, vaikka heillä on korvat, he eivät kuule, sillä he ovat uppiniskaista kansaa. Hes. 12:2

27. Sillä paatunut on tämän kansan sydän, vain vaivoin he kuulevat korvillaan ja silmänsä he ovat ummistaneet, jotta he eivät silmillään näkisi, eivät korvillaan kuulisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä.

- Paaduta tämän kansan sydän, sulje sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se silmillään näkisi, ei korvillaan kuulisi eikä sydämellään ymmärtäisi – ettei se kääntyisi ja tulisi terveeksi. Jes. 6:10

- Paaduta tämän kansan sydän, sulje sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se silmillään näkisi, ei korvillaan kuulisi eikä sydämellään ymmärtäisi – ettei se kääntyisi ja tulisi terveeksi. Jes. 6:10

- Paaduta tämän kansan sydän, sulje sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se silmillään näkisi, ei korvillaan kuulisi eikä sydämellään ymmärtäisi – ettei se kääntyisi ja tulisi terveeksi. Jes. 6:10

28. Tietäkää siis: Jumala on lähettänyt pelastussanomansa pakanakansoille, ja ne myös kuulevat sitä!"

- Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, Luuk. 2:30

- Kaikki saavat nähdä Jumalan pelastustyön." Luuk. 3:6

- Minä pelastan sinut oman kansasi käsistä ja varjelen sinua, kun lähetän sinut pakanoiden pariin Ap. t. 26:17

29.

- "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Matt. 10:34

- Luuletteko, että olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? En suinkaan, vaan riitaa! Luuk. 12:51

- Jeesuksen sanat kuultuaan jotkut väkijoukosta sanoivat: "Tämän täytyy olla se profeetta." Joh. 7:40

30. Täydet kaksi vuotta Paavali sitten asui omassa vuokra-asunnossaan ja otti vastaan kaikki, jotka tulivat hänen luokseen.

- Ihmiset saivat kuitenkin tietää, missä hän oli, ja lähtivät hänen peräänsä. Jeesus antoi heidän tulla luokseen. Hän puhui heille Jumalan valtakunnasta ja paransi kaikki, jotka olivat avun tarpeessa. Luuk. 9:11

- Jeesus puhui taas kansalle ja esitti tämän vertauksen: "Mies istutti viinitarhan, vuokrasi sen viljelijöille ja muutti pitkäksi aikaa pois maasta. Luuk. 20:9

- Kun sitten olimme perillä Roomassa, Paavalille annettiin lupa asua omassa asunnossa yhdessä häntä vartioivan sotilaan kanssa. Ap. t. 28:16

31. Hän julisti Jumalan valtakuntaa ja opetti, kuka Herra Jeesus Kristus on, avoimesti ja kenenkään estämättä.

- Jeesus kulki sitten joka puolella Galileaa. Hän opetti seudun synagogissa, julisti ilosanomaa Jumalan valtakunnasta ja paransi kaikki ihmisten taudit ja vaivat. Matt. 4:23

- Katso nyt, Herra, kuinka he meitä uhkailevat! Anna palvelijoillesi voimaa pelotta julistaa sanaasi. Ap. t. 4:29

- He sopivat Paavalin kanssa uudesta tapaamisesta, ja määräpäivänä heitä tuli useampia hänen majapaikkaansa. Aamuvarhaisesta iltamyöhään Paavali todisti heille Jumalan valtakunnasta ja selitti sitä. Mooseksen lakiin ja profeettoihin vedoten hän yritti taivuttaa heidät uskomaan Jeesukseen. Ap. t. 28:23

[Seuraava kirja]