Ap. t. 23

UT alaviittein


1. Paavali loi katseensa neuvostoon ja sanoi: "Veljet! Koko elämäni, tähän päivään asti, minä olen elänyt Jumalan edessä vilpittömästi, omaatuntoani loukkaamatta."

- Siksi teen kaikkeni, että minulla aina olisi puhdas omatunto Jumalan ja ihmisten edessä. Ap. t. 24:16

- Me ylpeilemme siitä, että kaikkialla maailmassa ja varsinkin teidän keskuudessanne olemme noudattaneet Jumalan vaatimaa yksinkertaisuutta ja vilpittömyyttä. Tämä on omantuntommekin todistus. Meitä on ohjannut Jumalan armo eikä inhimillinen viisaus. 2. Kor. 1:12

- Minä kiitän Jumalaa, jota palvelen omatunto puhtaana, niin kuin jo esivanhempani ovat tehneet, ja muistan sinua rukouksissani lakkaamatta, päivin ja öin. 2. Tim. 1:3

2. Silloin ylipappi Ananias käski Paavalin vieressä seisovia miehiä iskemään häntä suulle.

- (4:14) Revi kasvosi verille, saarrettu Siion! Meidät on piiritetty! Viholliset lyövät kepillä poskelle Israelin hallitsijaa. Miika 5:1

- Jeesuksen vastattua näin yksi lähellä seisovista vartijoista löi häntä kasvoihin ja sanoi: "Noinko sinä vastaat ylipapille?" Joh. 18:22

- Viiden päivän kuluttua Kesareaan saapui ylipappi Ananias, muutamia kansan vanhimpia sekä asianajaja Tertullus, ja maaherran edessä he esittivät syytteen Paavalia vastaan. Ap. t. 24:1

3. Paavali sanoi hänelle: "Sinä saat vielä iskun Jumalan kädestä, sinä kalkilla valkaistu seinä! Sinä istut oikeutta tuomitaksesi minut lain mukaan, mutta teet vastoin lakia ja käsket lyödä minua."

- Älkää tuomitessanne olko puolueellisia, vaan kuunnelkaa alhaista samoin kuin ylhäistäkin. Älkää pelätkö ketään, sillä tuomareina te toimitte tehtävässä, jonka Jumala on teille antanut. Jos jokin asia on teistä liian vaikea, tuokaa se minun tutkittavakseni.' 5. Moos. 1:17

- "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa. Matt. 23:27

- "Eihän meidän lakimme mukaan ketään voi tuomita, ennen kuin on kuultu häntä ja otettu selville, mitä hän on tehnyt." Joh. 7:51

4. Vieressä seisovat miehet sanoivat: "Herjaatko sinä Jumalan ylipappia?"

- "Oltuani vuosikausia poissa tulin nyt tuomaan kansalleni rahalahjaa ja toimittamaan uhreja. Ap. t. 24:17

- Häntä herjattiin, mutta hän ei vastannut herjauksella, hän kärsi, mutta ei uhkaillut, vaan uskoi itsensä oikeamielisen tuomarin haltuun. 1. Piet. 2:23

- Älkää vastatko pahaan pahalla älkääkä herjaukseen herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa. Siihen teidät on kutsuttukin, jotta perisitte siunauksen. 1. Piet. 3:9

5. Tähän Paavali vastasi: "En tiennyt, veljet, että hän on ylipappi. Onhan kirjoitettu: 'Älä kiroa kansasi päämiestä.'"

- (22:27) "Älä herjaa Jumalaa äläkä kiroa kansaasi kuuluvaa päämiestä. 2. Moos. 22:28

- Älä edes ajatuksissasi kiroile kuningasta äläkä makuukammiossasikaan rikasta – taivaan lintu voi viedä puheesi, siivekäs saattaa sanasi ilmi. Saarn. 10:20

- – varsinkin niiden, jotka seuraavat saastaisia ruumiin haluja ja halveksivat Herraa ja hänen valtaansa. Nuo itseään täynnä olevat röyhkimykset eivät kaihda herjaamasta henkivaltojakaan, 2. Piet. 2:10

6. Osa neuvostosta oli saddukeuksia, osa fariseuksia, ja tämän tietäen Paavali sanoi kuuluvalla äänellä: "Veljet! Minä olen fariseus, ja fariseuksia ovat isänikin olleet. Nyt olen täällä tuomittavana siksi, että panen toivoni kuolleiden ylösnousemukseen."

- ja yhtä lailla kuin nämä tässä minä toivon ja odotan, että Jumala herättää kuolleista niin hurskaat kuin jumalattomat. Ap. t. 24:15

- Yhdestä lauseestako tässä on kysymys, siitä, että heidän edessään huusin: 'Kuolleiden ylösnousemuksen tähden minä tänään olen teidän tuomittavananne'?" Ap. t. 24:21

- Minut on kahdeksantena päivänä ympärileikattu, olen syntyperäinen israelilainen, Benjaminin heimoa, heprealainen heprealaisista vanhemmista. Lain noudattajana olin fariseus, Fil. 3:5

7. Tuskin hän oli tämän sanonut, kun fariseusten ja saddukeusten kesken puhkesi ankara kiista ja koko joukko jakautui kahtia.

- (55:10) Herra, saata heidät sekasortoon, sekoita heidän neuvonpitonsa. Joka päivä minun täytyy katsella kaupungissa riitaa ja väkivaltaa. Ps. 55:9

- "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Matt. 10:34

- Jeesuksen sanat kuultuaan jotkut väkijoukosta sanoivat: "Tämän täytyy olla se profeetta." Joh. 7:40

8. Saddukeukset näet väittävät, ettei mitään ylösnousemusta ole, ei myöskään enkeleitä eikä henkiä, kun taas fariseukset uskovat näihin kaikkiin.

- Samana päivänä Jeesuksen luo tuli saddukeuksia, jotka kieltävät ylösnousemuksen. He esittivät hänelle kysymyksen: Matt. 22:23

- Sitten Jeesuksen luo tuli saddukeuksia, jotka kieltävät ylösnousemuksen. He esittivät hänelle kysymyksen: Mark. 12:18

- Jeesuksen luo tuli sitten muutamia saddukeuksia, niitä, jotka kieltävät ylösnousemuksen. He esittivät hänelle kysymyksen: Luuk. 20:27

9. Meteli kävi yhä kovemmaksi, ja fariseusten joukosta muutamat lainopettajat alkoivat jo väittää: "Me emme voi havaita tässä miehessä mitään pahaa. Jospa henki tai enkeli on puhunut hänelle."

- Paikalla oleva väkijoukko kuuli äänen ja sanoi ukkosen jyrähtäneen. Jotkut kyllä sanoivat: "Enkeli puhui hänelle." Joh. 12:29

- Kaaduin maahan ja kuulin äänen sanovan: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua?' Ap. t. 22:7

- "Kun sitten olin palannut Jerusalemiin ja olin temppelissä rukoilemassa, jouduin hurmoksiin Ap. t. 22:17

10. Mellakka kiihtyi kiihtymistään, ja komentaja alkoi pelätä, että Paavali revittäisiin kappaleiksi. Hän komensi sotaväenosaston hakemaan Paavalin pois neuvoston käsistä ja viemään hänet kasarmiin.

- Tämän kuullessaan miehet vimmastuivat ja huusivat: "Suuri on Efesoksen Artemis!" Ap. t. 19:28

- Silloin komentaja käski viedä Paavalin kasarmiin. Hän käski ruoskia Paavalia ja kuulustella häntä, jotta saisi selville, miksi juutalaiset niin raivokkaasti hyökkäsivät häntä vastaan. Ap. t. 22:24

- Tietäkää, rakkaat veljeni, että itse kunkin tulee olla herkkä kuulemaan mutta hidas puhumaan ja hidas vihaan, Jaak. 1:19

11. Seuraavana yönä Herra seisoi Paavalin edessä ja sanoi: "Pysy rohkeana. Sinä olet todistanut minusta täällä Jerusalemissa, ja samalla tavoin sinun on todistettava myös Roomassa."

- Laulunjohtajalle. Korahilaisten laulu. Korkea ääniala. (46:2) Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä. Ps. 46:1

- Eräänä yönä Herra sanoi näyssä Paavalille: "Älä pelkää, vaan puhu edelleen, älä vaikene. Ap. t. 18:9

- Näiden tapahtumien jälkeen Paavali Hengen johdatuksesta päätti matkata Makedonian ja Akhaian kautta Jerusalemiin ja sanoi: "Siellä käytyäni minun on mentävä myös Roomaan." Ap. t. 19:21

12. Aamulla juutalaiset tekivät salaliiton ja vannoivat, etteivät syö eivätkä juo, ennen kuin ovat tappaneet Paavalin.

- He menivät ylipappien ja kansan vanhimpien luo ja sanoivat: "Me olemme pyhästi vannoneet, ettemme pane mitään suuhumme, ennen kuin olemme tappaneet Paavalin. Ap. t. 23:14

- Älä suostu siihen. Yli neljäkymmentä miestä heidän joukostaan on järjestänyt väijytyksen. He ovat vannoneet, etteivät syö eivätkä juo, ennen kuin ovat surmanneet Paavalin. He ovat valmiina ja odottavat vain, että annat suostumuksesi." Ap. t. 23:21

- Koska tietooni on tullut, että tätä miestä vastaan on vireillä salahanke, lähetän hänet nyt viipymättä sinun luoksesi. Niille, jotka häntä syyttävät, olen myös tehnyt tiettäväksi, että heidän on esitettävä syytteensä sinun edessäsi." Ap. t. 23:30

13. Tässä hankkeessa oli mukana yli neljäkymmentä miestä.

- Toimittaessaan teurasuhreja Absalom kutsutti luokseen vielä Daavidin neuvonantajan Ahitofelin tämän kotikaupungista Gilosta. Näin syntyi laaja salaliitto, ja Absalomin luo kerääntyi yhä lisää väkeä. 2. Sam. 15:12

- Kun Daavidille tuotiin sana, että Ahitofel oli salaliittolaisten joukossa Absalomin puolella, hän sanoi: "Herra, tee tyhjäksi Ahitofelin neuvot!" 2. Sam. 15:31

- Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle. Joh. 16:2

14. He menivät ylipappien ja kansan vanhimpien luo ja sanoivat: "Me olemme pyhästi vannoneet, ettemme pane mitään suuhumme, ennen kuin olemme tappaneet Paavalin.

- Heille käy onnettomasti, koska he ovat tehneet kauhistuttavia tekoja mutta eivät suostu edes häpeämään – häpeän tunne heiltä puuttuu tyystin. He kaatuvat kaatuneitten joukkoon, heistä tulee loppu, kun minä rankaisen heitä, sanoo Herra. Jer. 8:12

- He tekevät taitavasti pahaa. Virkamies vaatii lahjuksia, tuomari tuomitsee maksun mukaan, mahtimies puhuu omaan pussiinsa. Yhtä köyttä he kaikki vetävät. Miika 7:3

- Aamulla juutalaiset tekivät salaliiton ja vannoivat, etteivät syö eivätkä juo, ennen kuin ovat tappaneet Paavalin. Ap. t. 23:12

15. Esittäkää te nyt koko neuvoston nimissä komentajalle, että hän lähettäisi Paavalin luoksenne. Sanokaa, että haluatte tarkemmin tutkia hänen asiaansa. Me olemme valmiina ja surmaamme hänet, ennen kuin hän ehtii perille."

- Jumalaton väijyy vanhurskasta ja vaanii tilaisuutta tappaakseen hänet. Ps. 37:32

- sillä he rientävät pahaa kohti, kiiruhtavat vuodattamaan verta. Sananl. 1:16

- Heidän jalkansa rientävät pahoihin tekoihin, he kiiruhtavat vuodattamaan viatonta verta. Heidän ajatuksensa ovat turmion ajatuksia, he jättävät jälkeensä tuhoa ja hävitystä. Jes. 59:7

16. Paavalin sisarenpoika sai kuitenkin tietää väijytyksestä. Hän meni kasarmiin, pääsi Paavalin puheille ja kertoi hänelle asiasta.

- viekkaat hän vangitsee heidän omiin juoniinsa, kavalien aikeet raukenevat tyhjiin. Job 5:13

- Mellakka kiihtyi kiihtymistään, ja komentaja alkoi pelätä, että Paavali revittäisiin kappaleiksi. Hän komensi sotaväenosaston hakemaan Paavalin pois neuvoston käsistä ja viemään hänet kasarmiin. Ap. t. 23:10

- Seuraavana päivänä lähtivät ratsumiehet edelleen saattamaan Paavalia, kun taas muut palasivat varuskuntaansa. Ap. t. 23:32

17. Paavali kutsui yhden sadanpäälliköistä luokseen ja sanoi: "Vie tämä nuori mies komentajan luo. Hänellä on komentajalle viesti."

- Mutta sadanpäällikkö vastasi: "Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee. Matt. 8:8

- "Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset. Matt. 10:16

- Komentaja kutsui sitten kaksi sadanpäällikköä ja sanoi: "Pitäkää yön kolmannesta tunnista alkaen kaksisataa jalkamiestä valmiina marssimaan Kesareaan. Ottakaa lisäksi seitsemänkymmentä ratsumiestä ja kaksisataa keihäsmiestä. Ap. t. 23:23

18. Sadanpäällikkö otti nuorukaisen mukaansa, vei hänet komentajan luo ja sanoi: "Vanki Paavali kutsui minut luokseen ja pyysi tuomaan tämän nuoren miehen sinun puheillesi. Hänellä on sinulle jotakin asiaa."

- Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Simon, minulla on sinulle puhuttavaa." "Puhu vain, opettaja", fariseus vastasi. Luuk. 7:40

- Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan. Nyt minut on tuotu vangittuna tänne. Ap. t. 28:17

- Tästä syystä minä Paavali, joka olen Kristuksen Jeesuksen tahdosta vankina teidän vierasheimoisten tähden, polvistun Isän eteen. Ef. 3:1

19. Komentaja otti nuorukaista kädestä, vei hänet syrjään ja kysyi: "Mitä asiaa sinulla on minulle?"

- Sitten kuningas kysyi häneltä: "Mikä sinun mieltäsi painaa, kuningatar Ester? Mitä sinä minulta toivot? Vaikka pyytäisit puolta valtakuntaa, saat sen." Est. 5:3

- hän sanoi kuningatar Esterille: "Susan kaupungissa juutalaiset ovat tappaneet ja tuhonneet viisisataa miestä, myös Hamanin kymmenen poikaa. Mitä he lienevätkään tehneet kuninkaan muissa maakunnissa! Mitä haluat nyt? Saat kaiken mitä haluat! Mitä tahtoisit vielä pyytää? Joka pyyntö täytetään!" Est. 9:12

- Mutta Jeesus tarttui häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille, ja hän nousi. Mark. 9:27

20. Tämä vastasi: "Juutalaiset ovat sopineet, että he pyytävät sinua tuomaan Paavalin huomenna Suuren neuvoston istuntoon, jotta muka voisivat ottaa tarkemmin selvää hänen asiastaan.

- (12:3) Toinen toistaan he pettävät valhein, heidän kielensä on liukas, sydän vilppiä täynnä. Ps. 12:2

- Paavali loi katseensa neuvostoon ja sanoi: "Veljet! Koko elämäni, tähän päivään asti, minä olen elänyt Jumalan edessä vilpittömästi, omaatuntoani loukkaamatta." Ap. t. 23:1

- He menivät ylipappien ja kansan vanhimpien luo ja sanoivat: "Me olemme pyhästi vannoneet, ettemme pane mitään suuhumme, ennen kuin olemme tappaneet Paavalin. Ap. t. 23:14

21. Älä suostu siihen. Yli neljäkymmentä miestä heidän joukostaan on järjestänyt väijytyksen. He ovat vannoneet, etteivät syö eivätkä juo, ennen kuin ovat surmanneet Paavalin. He ovat valmiina ja odottavat vain, että annat suostumuksesi."

- Jonkin ajan kuluttua juutalaiset päättivät tappaa Saulin. Ap. t. 9:23

- Aamulla juutalaiset tekivät salaliiton ja vannoivat, etteivät syö eivätkä juo, ennen kuin ovat tappaneet Paavalin. Ap. t. 23:12

- Toivoisin suorastaan, että itse olisin kirottu ja erotettu Kristuksen yhteydestä, jos se vain auttaisi veljiäni, oman kansani jäseniä. Room. 9:3

22. Komentaja sanoi sisarenpojalle: "Älä kerro kenellekään, että olet paljastanut hankkeen minulle." Sitten hän lähetti nuorukaisen pois.

- Miehet sanoivat hänelle: "Kohdatkoon kuolema meidät teidän sijastanne, ellemme täytä pyyntöäsi. Mutta te ette saa kertoa kenellekään meidän aikeistamme. Kun Herra antaa meille tämän maan, me säästämme teidän henkenne. Siihen voitte luottaa." Joos. 2:14

- ja heidän silmänsä aukenivat. Jeesus varoitti heitä ankarasti: "Katsokaa, ettei kukaan saa tietää tästä." Matt. 9:30

- "Katso, ettet puhu tästä kenellekään mitään. Mene vain näyttämään itsesi papille ja anna puhdistumisestasi se uhri, jonka Mooses on määrännyt, todisteeksi heille." Mark. 1:44

23. Komentaja kutsui sitten kaksi sadanpäällikköä ja sanoi: "Pitäkää yön kolmannesta tunnista alkaen kaksisataa jalkamiestä valmiina marssimaan Kesareaan. Ottakaa lisäksi seitsemänkymmentä ratsumiestä ja kaksisataa keihäsmiestä.

- Autuaita nuo palvelijat, jos hän tapaa heidät näin valvomasta, tulipa hän ennen sydänyötä tai sen jälkeen! Luuk. 12:38

- Filippos ilmaantui sitten Asdodiin. Evankeliumia julistaen hän kulki kaupungista kaupunkiin, kunnes tuli Kesareaan. Ap. t. 8:40

- Ratsumiehet saapuivat Kesareaan, toimittivat kirjeen maaherralle ja veivät myös Paavalin hänen eteensä. Ap. t. 23:33

24. Varatkaa myös Paavalille ratsuja ja viekää hänet vahingoittumattomana maaherra Felixin luo."

- "Claudius Lysias tervehtii hänen korkea-arvoisuuttaan maaherra Felixiä. Ap. t. 23:26

- Maaherra nyökkäsi Paavalille, ja tämä alkoi puhua: "Tiedän, että olet jo monet vuodet ollut tämän kansan tuomarina, ja siksi voin turvallisin mielin puolustaa itseäni. Ap. t. 24:10

- Kun he viipyivät siellä useita päiviä, Festus otti esille myös Paavalin tapauksen. Hän kertoi kuninkaalle: "Täällä on muuan mies, jonka Felix on jättänyt vankeuteen. Ap. t. 25:14

25. Sitten komentaja kirjoitti maaherralle näin kuuluvan kirjeen:

- Seuraavana aamuna Daavid kirjoitti Joabille kirjeen ja lähetti sen Urian mukana. 2. Sam. 11:14

- Syyrian kuningas sanoi: "Mene vain sinne, minä lähetän kirjeen Israelin kuninkaalle." Niin Naaman lähti ja otti mukaansa kymmenen talenttia hopeaa ja kuusituhatta sekeliä kultaa sekä kymmenen juhlapukua. 2. Kun. 5:5

- Heille annettiin mukaan seuraava kirje: "Apostolien ja vanhimpien veljellinen tervehdys pakanuudesta kääntyneille Antiokian, Syyrian ja Kilikian veljille. Ap. t. 15:23

26. "Claudius Lysias tervehtii hänen korkea-arvoisuuttaan maaherra Felixiä.

- Niin olen nyt minäkin, otettuani alusta asti kaikesta tarkan selon, päättänyt kirjoittaa yhtenäisen esityksen sinua varten, kunnioitettu Teofilos, Luuk. 1:3

- Tämän me kiitollisina tunnustamme, aina ja kaikin tavoin. Ap. t. 24:3

- Mutta Paavali vastasi: "En ole järjiltäni, arvoisa Festus. Minkä puhun, puhun totuuden ja terveen järjen mukaisesti. Ap. t. 26:25

27. Tämän miehen ottivat juutalaiset kiinni ja olivat tappaa hänet. Minä kuitenkin menin sotilaineni paikalle ja pelastin hänet, kun sain tietää, että hän on Rooman kansalainen.

- Mutta kun miehet olivat sitoneet Paavalin ruoskittavaksi, tämä sanoi vieressä seisovalle sadanpäällikölle: "Onko teillä oikeus ruoskia Rooman kansalaista, vieläpä tutkimatta ja tuomitsematta?" Ap. t. 22:25

- Mellakka kiihtyi kiihtymistään, ja komentaja alkoi pelätä, että Paavali revittäisiin kappaleiksi. Hän komensi sotaväenosaston hakemaan Paavalin pois neuvoston käsistä ja viemään hänet kasarmiin. Ap. t. 23:10

- Hän yritti saastuttaa temppelinkin, mutta siitä teosta me otimme hänet kiinni. Ap. t. 24:6

28. Saadakseni selville, mistä juutalaiset häntä syyttivät, vein hänet heidän neuvostonsa eteen.

- Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen. Matt. 5:22

- Ylipapit ja koko neuvosto etsivät todistusta Jeesusta vastaan saadakseen hänet surmatuksi. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt. Mark. 14:55

- Komentaja halusi saada varman selon siitä, mistä juutalaiset Paavalia syyttivät. Niinpä hän seuraavana päivänä päästi Paavalin kahleista, käski ylipapit ja koko Suuren neuvoston koolle ja vei Paavalin kasarmista heidän eteensä. Ap. t. 22:30

29. Siellä totesin, että syytteet aiheutuivat heidän lakiaan koskevista kiistakysymyksistä. Mistään sellaisesta häntä ei syytetty, mistä seuraisi kuolemantuomio tai vankeusrangaistus.

- Mutta kun te riitelette sanoista ja nimistä ja omasta laistanne, se on teidän asianne. Siinä minä en rupea tuomariksi." Ap. t. 18:15

- En ole kuitenkaan todennut hänen tehneen mitään sellaista, mistä seuraisi kuolemanrangaistus. Mutta nyt hän on itse vedonnut keisarilliseen majesteettiin, ja siksi olen päättänyt lähettää hänet keisarin eteen. Ap. t. 25:25

- Salista poistuessaan he puhuivat keskenään: "Tuo mies ei ole tehnyt mitään, mistä ansaitsisi kuoleman tai kahleet." Ap. t. 26:31

30. Koska tietooni on tullut, että tätä miestä vastaan on vireillä salahanke, lähetän hänet nyt viipymättä sinun luoksesi. Niille, jotka häntä syyttävät, olen myös tehnyt tiettäväksi, että heidän on esitettävä syytteensä sinun edessäsi."

- hän sanoi: "Kuulustelen sinua sitten kun täällä ovat paikalla myös ne, jotka sinua syyttävät." Hän antoi määräyksen, että Paavalia oli pidettävä vartioituna Herodeksen linnassa. Ap. t. 23:35

- Noiden miesten pitäisi olla itse täällä sinun edessäsi minua syyttämässä, jos heillä on jotakin minua vastaan. Ap. t. 24:19

- Vastasin heille, ettei roomalaisten ole tapana jättää ketään syyttäjien armoille, vaan syytetyn on näiden läsnä ollessa saatava puolustautua syytettä vastaan. Ap. t. 25:16

31. Sotilaat tekivät niin kuin oli käsketty, ottivat Paavalin mukaansa ja veivät hänet yötä myöten Antipatrikseen.

- Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: 'Mene', niin hän menee, tai toiselle: 'Tule', niin hän tulee, tai palvelijalleni: 'Tee tämä', niin hän tekee." Luuk. 7:8

- Komentaja kutsui sitten kaksi sadanpäällikköä ja sanoi: "Pitäkää yön kolmannesta tunnista alkaen kaksisataa jalkamiestä valmiina marssimaan Kesareaan. Ottakaa lisäksi seitsemänkymmentä ratsumiestä ja kaksisataa keihäsmiestä. Ap. t. 23:23

- Kärsi sinäkin vaivaa niin kuin Kristuksen Jeesuksen kelpo sotilas. 2. Tim. 2:3

32. Seuraavana päivänä lähtivät ratsumiehet edelleen saattamaan Paavalia, kun taas muut palasivat varuskuntaansa.

- Kun he olivat nousseet vedestä, Herran Henki tempasi Filippoksen pois. Hoviherra ei enää nähnyt häntä mutta jatkoi iloisena matkaansa. Ap. t. 8:39

- Mellakka kiihtyi kiihtymistään, ja komentaja alkoi pelätä, että Paavali revittäisiin kappaleiksi. Hän komensi sotaväenosaston hakemaan Paavalin pois neuvoston käsistä ja viemään hänet kasarmiin. Ap. t. 23:10

- Varatkaa myös Paavalille ratsuja ja viekää hänet vahingoittumattomana maaherra Felixin luo." Ap. t. 23:24

33. Ratsumiehet saapuivat Kesareaan, toimittivat kirjeen maaherralle ja veivät myös Paavalin hänen eteensä.

- Filippos ilmaantui sitten Asdodiin. Evankeliumia julistaen hän kulki kaupungista kaupunkiin, kunnes tuli Kesareaan. Ap. t. 8:40

- Sitten komentaja kirjoitti maaherralle näin kuuluvan kirjeen: Ap. t. 23:25

- Kun sitten olimme perillä Roomassa, Paavalille annettiin lupa asua omassa asunnossa yhdessä häntä vartioivan sotilaan kanssa. Ap. t. 28:16

34. Maaherra luki kirjeen ja kysyi, mistä maakunnasta Paavali oli. Kuultuaan, että Paavali oli Kilikiasta,

- Tämän kuultuaan Pilatus kysyi, oliko mies galilealainen. Luuk. 23:6

- Paavali vastasi: "Minä olen juutalainen, kotoisin Kilikian Tarsoksesta, jonka kaikki varmaankin tuntevat. Pyydän sinua, salli minun puhua kansalle." Ap. t. 21:39

- Maaherran virkaan astuttuaan Festus lähti kolmen päivän kuluttua Kesareasta Jerusalemiin. Ap. t. 25:1

35. hän sanoi: "Kuulustelen sinua sitten kun täällä ovat paikalla myös ne, jotka sinua syyttävät." Hän antoi määräyksen, että Paavalia oli pidettävä vartioituna Herodeksen linnassa.

- Maaherran sotilaat veivät Jeesuksen sisälle palatsiin ja keräsivät koko sotaväenosaston hänen ympärilleen. Matt. 27:27

- Koska tietooni on tullut, että tätä miestä vastaan on vireillä salahanke, lähetän hänet nyt viipymättä sinun luoksesi. Niille, jotka häntä syyttävät, olen myös tehnyt tiettäväksi, että heidän on esitettävä syytteensä sinun edessäsi." Ap. t. 23:30

- Vastasin heille, ettei roomalaisten ole tapana jättää ketään syyttäjien armoille, vaan syytetyn on näiden läsnä ollessa saatava puolustautua syytettä vastaan. Ap. t. 25:16

[Seuraava luku]